Arvio: japanilainen kemia ja taikuus

Opiskelin kaikki mahdolliset fysiikankurssit lukiossa, koska tiesin pääseväni käsiksi parhaisiin leluihin mitä lapsena olisi voinut toivoa. Lentäviä hyrriä ja lasereita ja vetyraketteja.
Täällä Japanissa ollaan myös luettu fysiikan ja kemian läksyt ja keksitty hienoja keksintöjä! Näin talvella voi poiketa lähikaupassa ostamassa itselämpiävän tyynyn. Sitä sitten ravistetaan kuin polaroid-kuvaa ja se lämpiää moneksi tunniksi kuin itsestään! Hienoa!
Olen päätellyt että kyseessä on oltava sama ilmiö kuin ruostumisessa. Siellä on varmaan jotain rautajuttua sisällä ja se sitten hitaasti palaa kunhan reoktio on käynnistetty ravistamalla. Tiede oli taas voittanut.
Mutta sitten tuli tietooni että samaa laitetta, itselämpiävää tyynyä, sai myös uudelleenkäytettävänä! Kas tälläinen:
“Eihän mikään ruostu kahdesti”, ajattelin, ja muistelin pari vuotta sitten käymääni lukion voodoo -jatkokurssia. En muista raaka-aineita tai voimaeläintä tarkasti, mutta uskoakseni tämä ilmiö toteutettiin tunnilla sekoittamalla muutamaa harvinaista yrttiä ja vastasyntyneen kyyneliä.
Katsokaa tarkkaan! Tämä on video kolmannestä käyttökerrasta! Naps vain ja pussin sisällä oleva neste kiteytyy ja lämpenee moneksi tunniksi.
Ja tässä vielä kuva lämpimästä yksiköstä ennen kuin sujautin sen niskaa lämmittämään:
Ps. Minulla on semmoinen tunne että näitä löytyy Suomestakin, mutta ainakin niitä käytetään Japanissa paljon yleisemmin. Ai niin ja sittenhän on olemassa myös vastaloitsu, se kylmäspray mitä käytetään harrastejalkapallon vaihtopenkillä. Moraalinen kultainen tähtitarra sille joka löytää itselämpiävän tyynyn Suomesta!


tiistaina 12. helmikuuta 2008 kello 20.35
Minulla on niitä kaksi! Olen Suomessa!
keskiviikkona 13. helmikuuta 2008 kello 5.28
Voi ei olen epäonnistunut bloggaajana! :-(
Mutta! Miten se toimii?
torstaina 14. helmikuuta 2008 kello 16.02
Tämähän on vanha tuttu, jo ala-asteella noita kaupittelivat jotkut jälleenmyyjäpirpanat.
Toimii napsauttamalla metallilevyä siellä pussin sisällä, se aiheuttaa jonkinlaisen reaktion ja pussi/tyyny kovettuu ja kuumentuu. Alkutekijöihin sen saa keittämällä kattilassa.
Joku voisi kehittää tuosta vielä kuumemman version, jolla voisi kuumentaa mehun metsäretkellä.
Oletkos muuten Akaki siellä Japanissa törmännyt itsejäähtyviin virvoitusjuomiin, tai ilmastoituihin takkeihin?
maanantaina 18. helmikuuta 2008 kello 16.09
Minulla sattuu myös olemaan tuollainen! Sillä on mukava lämmittää sormet jos tulee ulkoa pakkasesta. :)
tiistaina 19. helmikuuta 2008 kello 18.17
Ostin tuollaisen tyttöystävälleni ystävänpäivälahjaksi mikkeliläisestä marketista.. upea keksintö!