Aika ajoin tulee ikävä raakaa kalaa.

Minulla on teille salaisuus: jos leikkaat ihan tavallista kaupan lohta pieneksi palaksi ja kastat soijakastikkeeseen, se maistuu melkein samalta kuin japanilainen sushi ravintolassa. Jos mietityttää siis miltä se maistuu.

No, minä tykkään sushia syödä, mutta vaikka edellä mainitulla tavalla sitä saa myös Suomessa, tekee mieleni ihan oikeaakin asiaa syödä. Pirkka on viime aikoina ryhtynyt myymään tämän näköistä pakastesushia:

Hinta on 7 euroa ja pakkauksessa on 10 pakastettua sushia. Hinta on aika kova eikä mikrossa sulatetut sushit oikein houkutelleet joten päädyimpä kauppareissulla ostamaan sitten tälläisen halvemman vaihtoehdon:

Pirkka Sushi Mix!

Hinta ei päätä huimannut, eikä näitä tarvitse edes sulattaa. Jippii, ajattelin ja käppäilin kotiin syömään.

 Mutta mitä kummaa?

Eihän se ole sushia lainkaan, vaan joitain kovia suolakeksejä. Kas tässä kuva:

Pirkan Sushi Mix saakin Pikkutunneilla.com epävirallisella asteikolla 3 tähteä. Maultaan ja hinnaltaan se on erittäin hyvä. Ainoa miinus: se ei olekaan sushia!

Totta puhuen näitä keksejä kutsutaan senbeiksi. Ne on tehty riisistä ja ne on suolaisia ja jotkut aika pippurisia. Merilevääkin näkyisi olevan hieman pinnassa siellä täällä.

Paketissa on muuten koristeeksi kirjoitettu suurilla kirjaimilla 風味絶佳. Se tarkoittaa erittäin hyvän makuista. Harmitutti kyllä hieman ettei siinä lukenutkaan mitään tahattomasti hauskaa, eivätkä merkit olleet ylösalaisin tai mitään vastaavaa. Tälläisiä lipsahduksia seuraava blogi Hanzi Smatter on nimittäin ainakin omasta mielestäni aika kivaa luettavaa. Lupaan raportoida jos löydän tulevaisuudessa muiden einessushivalmistajien tuotteista vieraita kieliä!

Ps Onko kukaan maistanut noita pakastesushei?

Ka-ban! Olen ollut sanakirjan puutteessa jo pidemmän aikaa. Japani-suomi-sanakirjat ovat kaikki vajavaisia ja englanti-japani-sanakirjat kalliita ja paksuja.

Näinpä ollen menin ja ostin jotain vielä kalliimpaa: sähköisen sanakirjan!

Suomessakin on ollut viime aikoina myynnissä laitteita joilla voi lukea netissä ostettuja kirjoja. Tämähän on melkein sama asia. Sisään on tallennettu tavaton määrä tietosanakirjoja, hakuteoksia ja sanakirjoja. Mukaan on mahtunut jopa muutama oppikirja ja erilaisia älykkyystestejä. Niitä sopii sitten selailla ja käyttää kaikkeen tiedonjanoonsa. Sähköiset sanakirjat ovatkin yleinen näky Japanin lukion englannin ja äidinkielen tunneilla.

Itselleni eniten hyödyksi ovat tulleet tietenkin kattavat englanti-japani-englani-, japani-japani- ja Oxfordin englanti-englanti-sanakirjat. En ostanut aivan halvinta mallia. Tässä mallissa on lisäbonuksena kosketusnäyttö jolla japanilaisten merkkien hakeminen onnistuu luonnollisemmin.

Kirjoitetaan merkki, josta halutaan  lisää tietoa viuh vauh:

Ja suih pauh laite kertoo kaiken mitä asiasta yleensä tiedetään:

Tämä sanakirja osaa myös puhua. Varsin avuliaasti se kertoo kuinka englanninkieliset sanat lausutaan. Sen saa puhumaan halutessaan myös kaikki kirosanat ja vessasanat. (Hauskaa?)

Kyljessä on aukko muistikortille, johon voi laittaa musiikkia ja kirjoja. Kunnollista mp3-soitinta tästä ei oikein saa, kun kaksi sormipatteria ei äänen toistamiseen riitä kovin kauan (sanakirjakäyttöön kuitenkin tosi pitkään), ja kirjanlukijaakaan tästä ei tule. Pitkälliseen lukemiseen tarkoitettua tarkkaa ja hyväkontrastista näyttöä kun tässä ei oikean kirjanlukijan tavoin ole.

En erityisesti tahtonut muuta kuin hyvän sanakirjan, mutta ilokseni löysin että laitteen uumeniin on piilotettu myös käytösoppikirjoja! Seuraavan kerran kun tapaamme, hyvä lukijani, minä tiedän jokaisen kikan japanilaiseen kohteliaisuuteen, osaan kirjoittaa puheen itseään vanhemman kollegansa häihin menneelle salarymanille sekä kumartaa juuri sopivasti!

Lopuksi hieman kertausta englanninkielisen sähköpostiviestin kirjoittamisesta oikein ja opillisesti:

Mikä harvinainen eläin tässä on kuvattuna?

Oikein arvanneelle 50 picarttia.

Arvoitus on Professor Layton -pelistä Nintendo DS:lle. Professori Layton on englantilainen herrasmies ja hänen apulaisenaan hääri herraspoika Luke. Laytonin intohimona ovat arvoitukset ja pähkinät ja kaikki pelissä vastaan tulevat hahmot antavat esittävät niitä jokaisen keskustelun lomassa. Kyseessä on siis salapoliisipeli, jossa pelaaja klikkailee tiensä kaupunkien läpi, tutkien johotlankoja ja kuulustellen ihmisiä. Seikkailuun on ripolteltu sitten jokaisen mutkan taakse nopea arvoituspähkinä.

Milloin kootaan palapeliä, milloin pakataan erimuotoisia matkatavaroita rajatun kokoiseen matkalaukkuun, milloin päätellään aikaeroja, milloin Hanoin torneja ja milloin geometrisiä ongelmia. Matikkaongelmat eivät aina ole hauskoja, mutta se on ainoa miinus tässä pelissä!

Nyt kaikki ja jokainen! Ostakaa tämä peli! Pääsette olemaan salapoliisisankareita viktoriaanisessa Lontoossa! Ratkotte yhdistelmälukkoja! Luette salakirjoitusta! Avaatte salaisia kansia mysteerilaatikoista!

Peli on kolmiosainen trilogia ja ensimmäinen osa kertoo Professori Laytonista ja kummallisesta kylästä ja se on julkaistu englanniksi. Pelin kotisivuilla on näköjään demo ihan ensimmäisestä mysteeristä. Se on pikseli pikseliltä kopioitu oikkeasta pelistä, kokeilkaa sitä niin tiedätte miten hauskaa se on.

Toinen osa kertoo Pandoran lippaasta ja se julkaistiin Japanissa ennen joulua tv-mainosten kera. Pelasin sen loppuun tällä viikolla on lopussa hehkutettiin vielä kolmatta osaa joka kertoo aikamatkustuksesta. En malta odottaa!

Peliä ei saa suomeksi, mutta arvoitukset ovat kyllin yksinkertaisia että englanniksikin ne ymmärtää ongelmitta.

Ai ja bonus: jos 150 arvoitusta per peli ei riitä, arvoituksia voi ladata netistä lisää. Niitä tulee uusi kerran viikossa, aikamoinen kokoelma on ehtinyt kokoontua jo sinne ladattavaksi.

Maailman suosituin peli oli loppunut joulun tienoilla, joten sain Guitar Hero 3 -paketin PlayStation 2 -konsolille vasta tammikuun puolivälin jälkeen. Pakettiin kuului langaton kitaraohjain+tarroja kitaraan, ohjaimen vastaanotin sekä itse peli.

Pelissä on tarkoituksena painaa musiikin soidessa oikeaan aikaan oikeanväristä nappulaa ja vipua kuin soittaisi oikeaa kitaraa. Väärin soittaessa kuuluu pieni “kolaus” ja nuotti ei soi, jolloin pelaaja tietää soittaneensa väärin. Mitä enemmän nuotteja menee oikein, sitä korkeampiin lukemiin rock-mittari nousee ja yleisö hullaantuu ja fiilistelee soiton mukana. Jos taas kappale menee huonosti, saatetaan sinut buuata ulos kesken kappaleen. (more…)

 Opiskelin kaikki mahdolliset fysiikankurssit lukiossa, koska tiesin pääseväni käsiksi parhaisiin leluihin mitä lapsena olisi voinut toivoa. Lentäviä hyrriä ja lasereita ja vetyraketteja.

Täällä Japanissa ollaan myös luettu fysiikan ja kemian läksyt ja keksitty hienoja keksintöjä! Näin talvella voi poiketa lähikaupassa ostamassa itselämpiävän tyynyn. Sitä sitten ravistetaan kuin polaroid-kuvaa ja se lämpiää moneksi tunniksi kuin itsestään! Hienoa!

Olen päätellyt että kyseessä on oltava sama ilmiö kuin ruostumisessa. Siellä on varmaan jotain rautajuttua sisällä ja se sitten hitaasti palaa kunhan reoktio on käynnistetty ravistamalla. Tiede oli taas voittanut.

Mutta sitten tuli tietooni että samaa laitetta, itselämpiävää tyynyä, sai myös uudelleenkäytettävänä! Kas tälläinen:

(more…)

Päätin kirjoittaa tämän viikon arvostelun vähän aikaa sitten löytämästäni podcastistä. Ajattelin sanoa ensin muutaman sanan siitä, mitä podcastit ovat, jos joku ei vielä tiedä. Lyhyesti podcasit ovat äänitiedostoja, joita voi tilata niitä lataavaan ohjelmaan (Minulla iTunes) niin, että saat uusimman jakson koneellesi heti sen tultua. Tietenkään näin ei ole pakko tehdä vaan usin podcasteillä on kotisivut josta jaksoja voi myös ladata.

Entäs tämä otsikon nörttiyöt, eli Geeknights varsinainen arvostelun aihe? Nimensä mukaan se käsittelee nörtihtäviä asioita, joita riittää. Geeknights tulee neljänä päivänä viikossa ja joka päivällä oma teemansa. Maanantaina on tiede ja tekniikka, tiistaina pelit (konsoli-, kortti-, lauta-, roolipelit), keskiviikkona anime ja sarjakuvat ja torsaina kaikkea muuta (joka kerran alussa on myös uutisia, jotka ei aina liity päivän aiheeseen, mutta ovat silti nörttiä). Periaatteessa homman idea on se, että kaksi nörttiä kertovat mielipiteitään ja kokemuksiaan siitä mitä milloinkin käsittelevät. Asiaa on vaikea sanoin kuvata, mutta vertaa sitä radioon ilman puheosuuksia keskeyttävää musiikkia.

Geeknightsin hyviin puoliin kuuluu myös se, että aiheet ovat kohtalaisen vaihtelevia, jos muuten vaikuttaa kiinnostavalta, mutta esim. anime ei kiinnosta niin aina voi jättää keskiviikkoisin kuuntelematta.

Geeknightsin sivuja voi tarkastella osoitteesta http://www.frontrowcrew.com/ josta myös löytyy kaikki jaksot aiheittain järjesteltynä. Kokeilkaa ja kuunnelkaa, pahimmillaan siinä menettää tunnin elämästään.

Pikkutunneilla.comin toimituksen epävirallinen testaaja (sama joka testasi Wiin) kävi testaamassa tiistaina 5.6.2007 Kämppi Flight Simulator DCLXVI:tä Mikkelin lentoasemalla.
Toisin sanoen kävin katselemassa ystävämme Kämpin purjelentoa, joka näyttikin varsin hurjalta touhulta maan pinnalta. Purjekone itse on niin kevyt että se
nousee ilmaan ennen varsinaista hinaajakonetta. Lisäksi se näytti heittelehtivän sivuille
kohtalaisesti lähdössä kunnes molemmat irtosivat maasta ja suuntasivat kohti pilviä.
Laskeutuminen taas näyttää maallikon silmään siltä, että koneella tullaan hyvin jyrkässä
kulmassa alas, kunnes viime hetkellä käännetään kone kiitoradan suuntaan ja laskeudutaan höyhenenkevyesti maan pinnalle. Lentäjäoppilas itse vertasi lennon tuntua
vuoristorataan; olennaisin ero on, että purjekone tuntuu enemmän koko kropassa.

Hauskin kohta tuli siinä vaiheessa kun minulle tarjottiin tutustumislentoa kyseisen kaksipaikkaisen purjekoneen kyydissä. Otin tarjouksen mieluusti vastaan ja kipusin koneeseen laskuvarjoreppu (jolle ei onneksi tullut käyttöä) selässäni. Kone nousi pian yläilmoihin ja liitelimme opettajan mukaan n. 550-600 metrin korkeudessa suurimmillaan.
Koin myös mukavan korkkiruuvikaarteen sekä jyrkän kaarroksen sivulle. Näissä tapauksissa astuvat G-voimat esiin ja oma paino moninkertaistuu, mikä on varsin omalaatuinen tunne.

Upea peli. Ohjattavuudesta ja todentuntuisuudesta täydet viisi tähteä, erityisesti pisteitä ropisee näyttävyydestä, uskottavuudesta ja korkealuokkaisitsta grafiikoista. Suosittelen niille, jotka eivät tunne itseään lentopelkoisiksi.

Viime perjantaina 4.5. menimme pienellä joukolla Mikkelin Rossoon syömään. Kyseessä oli palkka suorittamastamme keikasta Kenkäverossa ja tässä tapauksessa ystävämme Outi toimi maksumiesnaisena. Menimme paikalle esiintyjäporukalla ja bassosektio, minä ja Koikka, nautiskelimme puoliksi ison kinkku-ananas-aurajuusto-pannupizzan. Jälkiruuaksi nautin Caramello-nimisen hässäkän, joka sisälsi vanilja- ja Daim-jäätelöä, kinuskikastiketta, kermavaahtoa, keksinmurusia ja melonia. Ja että annoksella oli kokoa ja näköä.. Siis ruoka oli hyvää, mutta sitä oli riittävästi. Itse olin viimeksi käynyt syömässä tässä ravintolassa muutama vuosi sitten, joten ainoa muistikuvani viime käynnistä oli, että kinkku-ananas-pannupizza oli hyvää. Muistikuvaan kannatti siis luottaa.

Urbaanilegendan mukaan Rosson palvelu ei ole aina ollut lähellä edes keskitasoa, mutta tällä kertaa palvelu toimi. Asiakkaat otettiin huomioon ja ruokaa ei tarvinnut odotella kohtuuttoman pitkään. Tarjoilijatar osasi myös soveltaa ruokalistaa ehdottamalla Mokkasiini-jälkiruokiin tavallista kahvia espresson tilalle, kun heidän kahvikoneensa oli kuulemma särki. Eipä paikalla ollut porukkaakaan juuri nimeksikään, joten henkilökunnalla ei näyttänyt olevan kiirettä.

Palkanmaksu saatiin suoritettua eli vatsat täynnä hyvillä mielin poistuimme ravintolasta. Mutta aivan varmasti tulen olemaan selkä, kuten Arska totesi Terminaattori-elokuvassa.

Nyt tuli sitten Nintendo-yhtiön kauan kohuttu pelikonsoli Wii testattua. Vanhanaikaiset pelikoneet on nyt raivattu tieltä, sillä kyseessähän on pelikonsoli, jossa pelejä ei perinteiseen tapaan ohjata vain nappeja painamalla tai “tatteja” vääntelemällä. Tähän Revolution-projektinimellä (suom. vallankumous) kuuluvat langattomat ohjaimet, joita pidetään kädessä. Ohjaimesta löytyy perinteisiä nappuloita, sisäänrakennettu kiihtyvyydentunnistin sekä kaiutin. Värinä taas tuo oman aitoudentuntunsa tietynlaisiin peleihin, kuten kalastukseen. 

Kuten televisiomainoksesta olette saattaneet havaita, pelejä pelatessa ohjainta liikutellaan kolmiulotteisesti sen mukaan, miten pelissä toimitaan. Pikkutunneilla.comin epävirallisen testaajan suosikiksi nousivat biljardi ja keilaus. Biljardissa ns. ristiohjaimella valitaan suunta, sitten pidetään B-nappipohjassa ja ohjainta liikutellaan kuin lyötäisiin palloa oikeassa biljardissa. Keilauksessa taas käytettävä liikerata muistuttaa elävästi esikuvaansa, myös kierteen käyttö on otettu huomioon. Lisäksi grafiikka on aivan omaa luokkaansa.

Mielenkiintoinen vehje, täytyy myöntää. Ja kun pelaaminen alkaa väsyttää (nyrkkeilyssä tuli oikeasti lämmin!) voi Wiillä langattoman yhteyden avulla käväistä netissä, vaikkapa naureskelemassa uusimmille Samulin Sekuntivitseille. Hintaa paketille kertyy n. 300 euroa, mutta kannattaa ainakin käydä kokeilemassa uuden sukupolven pelityyliä, jos mahdollisuus siihen tarjotaan.

Lisäksi pieni varoituksen sana: muistakaa laittaa se hihna ranteeseenne kiinni ennen pelisession aloittamista! Muuten voi käydä nalkit.

Kävin katsomassa suomalais-kiinalaisen Kalevala kung-fu -elokuvan Jadesoturi.

Varoitus: artikkeli saattaa sisältää spoilereita, kuten se että Leia on Luken sisko.

Elokuvahan siis paljastaa kuin Sampo onkin kiinalainen keksintö ja sen saa aikaan kynnenpaloilla ja hiuksilla.

Elokuva tapahtuu yhtäaikaa modernissa Lahdessa ja muinaisessa Kiinassa. Kiinassa kaikki tapahtuu hidastettuna ja suomalainen näyttelijä puhuu kiinaa karastivuorten katveessa. Suomessa Sampon avaaminen saa aikaan revontulia jotka häiritsevät tietokoneita.

Pikkutunneilla.com antaa arvosanaksi kahdeksan kannelta aseenaan käyttävää taistelulajien harrastajaa kymmenestä.

Harva kotimainen tv-ohjelma on saavuttanut samanlaista kestävää suosiota ja parhaan katseluajan näkyvyyttä kuin hiljattain päätösjaksonsa nähnyt sarja Virityskuva.

Oli jokseenkin lohdullisempaa nähdä kirjava neliö ruudukolla ympyröitynä kun kanavalla ei ollut lähetystä kuin nykyään lähetettävät chatit sun muut. Korjaa jos olen väärässä mutta en usko että kukaan koskaan ikinä milloinkaan oikeasti viritti vastaanotintaan tätä käyttäen, mutta samoilla linjoilla olen psykologianopettajani kanssa siinä että nyt kun ei ole enää mahdollisuutta käyttää tätä hyödykettä on olo paljon kurjempi. Ei niin että silti rupeaisin televisiotani väriarvoja säätämään vaikka YLE Teema sitä sunnuntai-illan uusintana lähettäisikään, mutta kyllä sitä kaipaa lämmintä tunnettä sydämessä kun tiesi että kontrastin käydessä vääräksi saattoi turvautua TV2:n aamupäivälähetyksen antiin.

Virityskuva saa kymmenen pistettä ja papukaijamerkin:

……….§

Ensimmäinen Moskan viikon arvostelu arvostelee monien tunteman klassikkopelin Shakki.

Retro on nyt uusi lippis ja shakki on peleistä vanhin. Peli on vuoropohjainen strategiapeli. Pelihahmoja on pelaajan hallinnassa huimat 16, joista tosin puolet näyttävät kovin persoonattomilta. Toimituksen suosikiksi testauksen aikana osoittautui Hevonen, jonka ominaisuuksiin kuuluu kyky liikkua muiden hahmojen ohitse.

Hahmot tosiaan liikkuvat toisiinsa nähden laudalla, useista genren peleistä poiketen yhdellä vuorolla vain yksi vapaavalintainen hahmo saa luvan liikkua. Liikkeet ovat pitkälti ohjelmoituja, ja kaikki hahmoluokan hahmot liikkuvat samalla tavoin. Myöskään mustien ja valkoisten liikkeissä ei ole eroa.

Pelin grafiikka on näyttävää, tosin näyttöresoluutio on kiinteä 8×8 ja peli on kauttaaltaan mustavalkoinen, mutta 3D-mallinnus varjoineen ja heijastuksineen on silti uskomatonta. Pelin kehittelijöitä on kiitettävä huikeasta tuesta liikuntarajoitteisille ja näkövammaisille; shakkia voit pelata sokeana tuntoaistin ja kirjainyhdistelmien avulla.

Shakkia pelataan kaksin, yksinpelimahdollisuutta ei ole, vaikka se olisi tuonut peliin uutta ulottuvuutta. Verkkopelimahdollisuus puuttuu, mutta vannoutuneimmat harrastajat ovat kehittäneet tavan pelata kirjeitse.

Kapteeni Spockin tiedetään cheatanneen shakissa.