…on Sisko Istanmäen tunnetuin romaani, joka ilmestyi 1995. Tämän blogin aiheena ei kuitenkaan ole kirjallisuus vaan pikkuveljeni Juhanan tekemä ruotsin “aine”, joka omien sanojeni mukaan lienee “liian hieno seiskaluokkalaisen tekemäksi”. Tekijä on myöntänyt luvan julkaisemiseen pikkutunneilla.
Ennen kuin kukaan ehtii vetää omia johtopäätöksiään, viittaan otsikolla eiliseen keikkaan, jota kävin katsomassa Mikkelin Bar´n´Night Vaakunassa. Raskasta joulua -kiertueella kävivät esittämässä joululauluja heviversioina Marco Hietala (Tarot, Nightwish), Antony Parviainen (Machine Men), Ilja Jalkanen (Kiuas) ja Ari Koivunen (Idols-voittaja 2007). Tupa täyttyi hevi- ja rock-musiikin ystävistä ja tunnelma ylsi reilusti kattorakenteiden yli. (more…)
Sain tiedon työstä Mikkelin työvoimatoimiston nettisivuilta ja kävin täyttämässä paperihakemuksen paikan päällä. Kolme ja puoli kuukautta kestävä työsuhteeni Mölnlyckellä Mikkelin tehtaalla on päättynyt. Tällä hetkellä työskentelen samassa paikassa jatkosopimuksen alla tiimiohjaajan ehdotuksesta. Tämänhetkinen työsuhteeni kestää lokakuun puoliväliin asti, minkä jälkeen aloitan siviilipalveluksen.
Mölnlyckellä, tai tuttavallisemmin (”mikkeliläisittäin”) Mölkkärillä, olen siis toiminut toukokuun 12. päivästä asti käsinpakkaajana. Kuten arvata saattaa, pakkaan käsin erikokoisia mm. leikkaussaleissa käytettäviä laastareita. Eniten pakkaamani laastereiden halkaisijat vaihtelevat 10 senttimetristä 15 senttimetriin asti. Ironista on, että itse pakkauspuuhissa sormiin tulee usein haavoja. Työ on ollut alusta asti kolmivuorotyötä eli olen tehnyt toistuvasti viikon yövuoroa (klo 22-06), iltavuoroa (14-22) ja aamuvuoroa (06-14).
Tässä plussia ja miinuksia kyseisestä hommasta kesätyön kannalta: (more…)
Viimeistään maaliskuun lopulla kokivat helpotuksen tuhannet abiturientit, joiden kirjoitusurakka oli vihdoin ohi. Poikkeuksena ne, joiden läpipääsy yhdessä tai useammassa pakollisessa aineessa on aivan hilkulla tai jotka valmistautuvat jatko-opiskelupaikan pääsykokeisiin. Jostain syystä kaikki keväällä kirjoittamani aineet ovat viimevuotisiin pisterajoihin nähden aivan kahden arvosanan rajoilla. (more…)
Äidinkielen 9. kurssilla kirjoitin esseen, josta piti tehtävänannon mukaan tehdä sanomalehdessä julkaistava kirjoitus, jossa puolustetaan jotain asiaa, henkilöä tai ihmisryhmää. Teksti on alkuperäisessä sanamuodossaan ja julkaisin sen omalla luvallani. Tässäpä itse kullekin puheenaihetta:
Basismi kunniaan
Kun maallikkoa pyydetään kertomaan mielikuvansa käsitteen “basisti” sisällöstä, hänellä herää mitä luultavimmin ajatus miespuolisesta bändin jäsenestä, juoposta ja retkusta, jonka rasvainen letti ei ole nähnyt suihkua ainakaan puoleen vuoteen, ja jonka risaiset vaatteet uhkuvat tunkkaisuuttaan kilometrin päähän. Kun sitten kysytään, mistä hän näin päättelee, selviää luultavimmin hänen rakentaneen mielikuvansa kuulemiensa vitsien ja uskomusten varaan. Jo peruskoululainen osaa nimetä tilanteen stereotypiaksi, jonka todenperäisyydestä voidaan eri tulkintojen kautta olla montaa mieltä.
Basisteihin kohdistuu aivan turhaan jyrkkää pilkkaa. Vitsit lienevät saaneet alkunsa muutamasta yksittäisestä tapauksesta tai maallikkojen kyvyttömyydestä ymmärtää basson merkitystä yhtenä musiikin elementtinä. Saatamme näyttää ummikon silmään idiooteilta soittaessamme vain yhtä kieltä kerrallaan, mutta loppujen lopuksi on kyse jostain suuremmasta. Suurten nimien noustessa lavoille alkoholinkäytön keikan aikana voidaan katsoa olevan arkipäivää eikä siemailu rajoitu vain basisteihin - tavallisimmin olutta nauttivat muutkin bändin jäsenet, joskus jopa koko sakki. Se, että basistit olisivat selviä juoppoja tai tyhmempiä kuin vaikkapa kitaristit, on urbaanilegenda, joka painii samassa sarjassa väitteen “ruotsalaiset ovat homoja” kanssa. Toisin sanoen ei löydy tilastollisia viitteitä että asia olisi yksikäsitteisesti näin.
Uskokaa tai älkää, niin on olemassa todella rentoja ja siistejä basisteja, kuten Nightwishissa ja Tarotissa vaikuttava Marco Hietala sekä Mokoman riveissä seisova Santtu Hämäläinen. Nämä, kuten useiden muidenkin yhtyeiden basistit saapuvat keikoille ja treeneihin ajallaan siinä missä kollegansakin, eikä heidän juomatavoissaan pitäisi olla mitään mykistyttävää. Jazz-yhtyeiden basistit suosivat tavallisesti perinteistä kontrabassoa tai nauhatonta sähköbassoa. Näiden soitinten hallinta vaatii todellista taituruutta, mikä merkitsee sitä, ettei kaikkia basisteja voida leimata idiooteiksi, etenkin kun ottaa huomioon, että jazz on omimmillaan ja parhaimmillaan improvisointia.
Ettekö ole riittävän kypsiä ymmärtämään, että ylilyödyt herjat loukkaavat syvästi meitä, jotka luomme pohjan musiikille? Pitäisi olla sanomattakin selvää, miten ontoksi kokonaisuus muuttuu, kun basso karsitaan pois. Hifistelijä-maallikot tietänevät, kuinka bileiden tunnelma latistuu, kun stereoista väännetään bassot minimiin. Asiaa voidaan pelkistetysti ajatella niinkin, että musiikillisesti bähemmän suuntautunut henkilö ei todennäköisesti erota bassoa omana palanaan musiikkikokonaisuutta. Sen sijaan kuka tahansa pystyy erottamaan, milloin basso ei soi. Olisiko siis liikaa pyydetty, että kohdistaisitte oikeutta meille, jotka teemme kokonaisuudesta huomattavasti täyteläisemmän?
Mikä teihin on mennyt? On korkea aika tulla järkiinsä viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa pohtimaan basson merkitystä musiikin elementtinä. Pelleily riittäköön, sillä itse en aio kuunnella ainuttakaan herjaa noustessani joku kaunis päivä lavalle pitkän lettini ja Hietalamaisen partani kanssa käsissäni viisikielinen kaunottareni ja pullo huurteista kolmos-Karjalaa.
Syysloma tuli, oli ja meni, ja onneksi tulikin, koska teki hyvää vihdoin olla tekemättä mitään. Joskin olin kahtena peräkkäisenä päivänä pidettävillä seurakunnan järjestämällä 10-vuotiaiden leirillä keikalla kerhonohjaajaystäväni Janin kanssa. Keikkasetteihimme kuului mm. Last day in Heaven, Popmusiikkia, Kirkossa, Taivas lyö tulta… toiselle keikalle saimme kaksi upeaa vierailevaa laulajatähteä Joonaksen ja Tomin tulkitsemaan Paula Koivuniemen legendaarista kappaletta Aikuinen nainen. (Heidän osuuteensa toinen leirin vetäjistä totesi että kuulosti karmealta mutta oli hieno esiintyminen). Seurakunnan touhuissa olen ollut melko aktiivisesti mukana muutenkin, mutta tämä oli ensimmäinen varhaisnuortenleiri, jolla olen töissä olematta silti isosen hommassa. Tuntuipa hyvältä päästä iltamyöhällä saunomaan (isosten jäädessä vahtimaan leiriläisten nukkumistouhuja).
Isäni on opettanut minulle autolla ajamista kesästä asti ja suurimmat koitokset eli teoriakoe ja inssi lähestyvät. Täten olin syyslomalla Juvalla liukasradalla kokeilemassa liukkaan kelin vaikutusta ajo-olosuhteiden muuttumiseen. Oli upeaa päästä kerrankin ajamaan “rallia” (isäni ei anna ajaa rallia autokouluautolla..). Ensin kävimme läpi liukasajon teoriaa, minkä jälkeen saimme kokeilla
mm. keilojen väistelyä ja kaarteessa ajamista tien pinnan ollessa hyvin liukas. Onneksi tuonne
pääsee uudestaan autokoulun toisessa vaiheessa…
En voi olla ihailematta Akakin kätten taitoja - sarjakuvat ovat yhtäkkiä saaneet taustat. Ei enää puoliksi valkoisia ruutuja. Lisäksi sadas sarjakuva löytyi. Vaan oliko se siltikään siinä, nähtäväksi jää..
Niin käy joskus ja nyt kävi näin sanovat muutamat lentävät lauseet. Itselläni kävi nyt niin että kävin juuri palauttamassa postiin tilaamani mp3-soittimen joka oli äärettömän tiheä. Laatikossa, jossa soittimeni tuli, ilmoitettiin paketin massaksi 1 kg ja tilavuudeksi 0,00 m³. Tiheyshän lasketaan kaavalla massa jaettuna tilavuudella ja tässä tapauksessa jakajaksi tulee nolla, jolloin osamääräksi tulee ääretön. Hassua, luulin että ääretön on vain käsite..
Lisäksi kolmen kuukauden jahkailun jälkeen sain aikaiseksi asiakaspalautettua tilaamani USB-miniakvaarion koska olin saanut muovikalojen kodin, joka meni äkkiä särki. Sain uuden tilalle ja sehän toimii kuin unelma.
Jo pelkästään ensimmäisen jakson aikana olen onnistunut pitämään kolme aamunavausta. Jostain syystä vuoroja lykätään minulle vähän väliä.. ja viimeisin pitämäni oli kymmenes Yhteiskoulussa avaamani päivä. Osasta olettekin saaneet jo nauttia pikkutunneilla ja lisää settiä tulossa epäsäännöllisin väliajoin.
Olin viikon 27 viikonloppuna eli 6.-8.7.2007 Anttolaan kuuluvan Luonterin alueella Neitvuorella vaeltamassa. Retkikuntaamme kuuluivat lisäkseni Maria, Taru ja Mervi eli koko komppania käy samaa koulua. Perjantaina lähdimme liikkeelle vuoren juurelta parkkipaikalta ja suuntasimme rinkat selässä kohti Hiidenkotaa, jonne matkaa kertyi vajaat 6 kilometriä. Kodalla uimme sekä lämmitimme ruokaa nuotiolla ja illan tullen yövyimme kodassa, kun siihen kerta oli mahdollisuus (siitä huolimatta että superpartiolaisellamme Tarulla oli itse pystytettävä laavu mukana).
Lauantaina suuntasimme Pitkäjärven laavulle, jonne pienen eksymisen (lue: ylimääräisen kiertämisen, koska emme huomanneet reittiä osoittavan kyltin osoittavan sekä meno- että tulosuuntaamme, joten lähdimme reippaina kävelemään suolle) jälkeen onnistuimme löytämään tiemme. Matkaa kertyi parin kilometrin kierto mukaanlukien noin 10 kilometriä. Ajoituksemme oli melko lailla passeli, sillä “kotiutumisen” ja uinnin jälkeen alko pian tulemaan taivaalta vettä ja salamia. Pikkutunneilla innostuimme pelaamaan bändipeliä, jossa yksi osanottajista sanoo jonkun bändin tai laulajan nimen (esim. Whisper), minkä jälkeen seuraava sanoo bändin tai laulajan nimen, jonka ensimmäinen kirjain on sama kuin edellisen artistin viimeinen (esim. Reijo Taipale). Yksinkertainen, mutta hauska seurapeli.
Sunnuntaina matkasimme (suurimmaksi osaksi sateessa) eräälle info/pysäköintipaikalle, johon liittyi eräänlainen kotiseutumuseo, jonka edesmenneet pelto- ja puutyökalut sekä vanhat perämoottorit kävimme katsastamassa. Ennen pitkää kyytimme saapui ja väsyneinä, mutta onnellisina huristelimme kaupunkiin.
Kotiin päästyäni huomasin asuvani melko modernissa talossa, sillä kotoamme löytyvät mm. suihku, hella, mikroaaltouuni, vesivessa ja sähkövalot.
Retken aikana talsimista kertyi n. 20 kilometriä. Reissun fyysisestä rasittavuudesta huolimatta olimme tyytyväisiä reissun kokonaisuuteen, sillä oli hauskaa ja suuremmilta vastoinkäymisiltä vältyttiin. Hyvässä seurassahan jaksaa aina… ja nautimmekin siinä määrin että odottakaas vaan - me palaamme vielä!
Totuuden olemus ja merkitys on kiehtonut ihmistä pitkään, sillä jo antiikin filosofit ovat pohtineet mitä totuus oikeastaan on. Erään määrittelyn mukaan väite on tosi jos se vastaa tosiasioita eikä ole ristiriidassa muiden väitteiden kanssa.
Sanonnan mukaan lapsen suusta kuulee totuuden. Onhan sanomattakin selvää että jos lapsi on kuullut äidin sanoneen ystävältään joululahjaksi saamaa villapaitaa rumaksi ystävän kuulematta mutta tämän luona kyläillessä äiti kehuukin paitaa, lapsi oitis ilmoittaa ääneen että äiti on väittänyt jotain aivan muuta.
Toisaalta humaltuneen henkilön puheessa on useimmiten monenlaisia totuuksia. Alkoholin vaikutuksesta ihmisestä tulee rentoutuneempi ja estottomampi, jolloin hän voi lähes kenelle tahansa paljastaa pahoja tapojaan, kehen on ollut salailemalla ihastunut jo pitkän aikaa tai vaikka tunnustaa ettei ole kirjoittanut nettisivuilleen blogia puoleen vuoteen.
Elokuvissa on kerta toisensa jälkeen esiintynyt mitä erilaisimpia valheenpaljastuskoneita, kuten esimerkiksi komediaelokuvassa Perhe on painajainen (Meet the Parents, USA, 2000), jossa Gregin naisystävän isä on rakentanut armottoman koneen, jota hän käyttää mm. vävyehdokkaiden testaamiseen.
Kuten me kaikki tiedämme, Wikipedia tietää lähes kaiken ja kaikki, minkä se tietää, on totta.
Nokkelimmat pokkelimmat taisivat jo huomata, että tässä ovat vasta sopan ainekset. Eli minua kiinnostaisi tietää, mitä tapahtuu jos humaltunut lapsi laitetaan kiinni valheenpaljastuskoneeseen ja hän toteaa että “tämä väite ei ole totta” perustellen väitettään sillä, että Wikipediassa sanotaan niin?
Olen onnistunut puolivahingossa kartuttamaan sanavarastoani sanalla ‘lollox’ nauramisen sijaan. Lolloxista tulee mieleen Kellogg’s, joka liittyy olennaisesti muroihin. On olemassa myös renkaan muotoisia muroja, mutta myös autossa on renkaat. Sen sijaan en mennyt eilen vappua juhlistamaan keskustan tuntumaan autolla, vaan polkupyörien polkupyörällä eli rakkaalla 70-luvun jopollani. Meininki kaupungissa oli suunnilleen yhtä riehakas kuin vuodenvaihteessakin ja oli mukava nähdä tuttuja. Sää tuntui noudattavan Murphyn lakia, sillä lämmintä ja aurinkoista tuli vasta vappupäivänä eikä itse vappuaattona.
Rattoisia vappuja toivotetaan ruotsiksi “Klara vappen!” mikä vaikuttaa mielestäni aika erikoiselta, sillä “klar” tarkoittaa tietääkseni selvää. Ehkä tässä kohtaa törmäävät kaksi eri kulttuuria toisiinsa, sillä Suomessa selvän vapun toivottamista luultavasti katsellaan näillä kulmilla oudoksuvin silmin.
Se siitä. Motivoitukaa opiskelemaan, sillä lukiolaisilla ja peruskoululaisilla on enää parikymmentä koulupäivää kesäloman alkuun.
Tällaisen sarjakuvan luonnostelin joskus. Sen hauskuudesta huolimatta vitsi (tai sen puuttuminen) ei mennyt Akakin sensuurista läpi, joten päädyin raakaversion skannaamiseen ja postaamiseen. Kärsikää tai nauttikaa.
Akakin kanssa käytimme tänään ensi keskiviikon päivänavauksen nauhoittamiseen. Jos ette itse satu paikalla olemaan ilosanoman kaikuessa pitkin koulumme käytäviä, kuulette sen luultavasti viimeistään, kun Akaki postaa äänitiedoston Pikkutunneille. Toivotaan vain ettei päivänavauksemme epäonnistu…
Lisäksi arvasin tänään uusimman kuva-arvoituksen, hiphei!\o/ Sattuneesta syystä jätän ratkaisun kuitenkin lukijoidemme vastuulle.
Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. Näin taisi moni pieni noita ynnä muu öhömönkiäinen loihtia kun palmusunnuntai tuli ja meni. Itse en käynyt virpomassa, mutta suklaamunia söin silti.
Koeviikko päättyi lukiolaisbileisiin, jotka pidettiin Mikkelin vanhalla sotilaskodilla eli Sotkulla. Värivaloja, savua (onneksi savukoneesta), mitäliejumputusmusiikkia, tanssimista… Moisessa tilanteessa en yleensä tunne oloani kovinkaan kotoisaksi/mukavaksi, mutta mielenkiinto heräsi kun aloin miettimään tilannetta psykologiselta kannalta eli pohtimaan missä piilee juhlien eli bileiden viehätys. Johtopäätökseni on seuraavanlainen: bileisiin kokoonnutaan illalla/yöllä, jolloin keho alkaa valmistautua nukkumiseen eli lepoon ja elpymiseen. Värivaloilla ja kovaäänisellä musiikilla tarjotaan aivoille virikkeitä eli ne pidetään ikään kuin väkisin hereillä. Tästä sekasorrosta syntyy lähes humalan kaltainen tila, jossa ihminen tuntee olonsa mukavaksi ja rennoksi. (Tosin sosiaalisilla tekijöillä on oma osuutensa asiaan.) Omasta mielestäni bileissä mukavaa oli vain tuttujen näkeminen…
Useimmissa lukioissa, myös meidän, pidetään jakson lopussa koeviikko, jossa kokeet kasaantuvat yhteen rykelmään, joskin seassa voi olla jopa kokonaisia vapaapäiviä. Käytännössä koeviikolla useimmiten kerrataan seuraavan päivän kokeeseen kun edellinen on saatu suoritettua. On ollut mielenkiintoista huomata, miten kaikki muu tekeminen tuntuu ensisijaisen tärkeältä koeviikoilla. Olen keskustellut asiasta muiden kanssa ja hekin ovat huomanneet saman: kun pitäis kerrata vaikkapa maantietoa tai historiaa niin erityisesti siivoaminen houkuttelee eniten. Itse pidin oman huoneen ja keittiön siivoamista sekä kerhonohjaajakansion järjestelyä (vaikka paperini ovat aina järjestyksessä O.o ) erityisen tärkeänä hommana. On olemassa zen-buddhalainen sanonta “Kun kävelet, vain kävele. Kun lepäät, vain lepää”, jonka mukaan tulisi kaiketi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Milloinkahan minäkin opin tämän…
Kuten nokkelimmat pokkelimmat pystyvät otsikosta päättelemään, kävin tänään pyörähtämässä jokavuotisilla Maalismarkkinoilla Mikkelin torilla. Kaiken rihkaman joukosta mukaani tarttui viiden euron herkkukassi, 15 kappaletta metrilakuja ja maastohousut. Olipa kiva nähdä myös tuttuja siellä täällä.
Uutta Pikkutunneilla ovat Samulin sekuntivitsit, joille Akaki pyhitti oman osion. Kyseessä on hetken mielijohteesta syntyneitä visuaalisesti toteutettuja vitsejä ja sanaleikkejä jotka ovat keskimäärin enemmän tai vähemmän hauskoja. Sopii antaa kommenttia niiden perään jos siltä tuntuu.
Ihmisillä on monia eri tapoja viihdyttää itseään välitunneilla koulupäivän keskellä. Jotkut lukevat sanakokeisiin, jotkut chillailevat sohvilla mp3-soittimen kuulokkeet korvillaan ja jotkut taas lätkyttävät kirjaston tietokoneilla. Minulla ja lähipiirilläni on tullut tavaksi pelata välituntisin korttia lähes aina kun siihen tilaisuus tarjoutuu. Suosikkipeliksemme on noussut peli nimeltä Neekeri, joka tunnetaan myös nimillä Nekki, Nekke, Orja eli Slave, Snege, Smugu, Etninen vähemmistö jne. Pelin säännöistä on erilaisia variaatioita, mutta esittelen nyt tavan jolla me pelaamme neekeriä: kaikki kortit jaetaan pelaajien kesken eikä haittaa vaikka kaikille ei tulisikaan samaa määrää kortteja. Ensin isketään kaikki kakkoset pöytään ja herttakakkosen laittanut pääsee aloittamaan kierroksen laittamalla jotain korttia jonkin verran. Myötäpäivään seuraavan täytyy laittaa aina suurempaa ja aina vähintään saman verran kuin edellinen. Esim. jos herttakakkosen laittanut aloittaa kahdella kolmosella, täytyy seuraavan laittaa vähintään nelosia ja vähintään kaksi kappaletta. Jos pelaaja ei pysty tai ei halua laittaa mitään korttia, sanoo hän “ohi” (huumoriveikot voivat sanoa “lohi” tai “iho”) jolloin vuoro siirtyy seuraavalle. Jos kaikki ohittavat pelaana X laittaman kortin/kortit niin X pääsee aloittamaan uuden kierroksen millä tahansa kortilla/korteilla, minkä jälkeen peli etenee taas normaaliin malliin. Voittaja on se, joka ensimmäisenä pääsee eroon korteistaan. Seuraavan pelin alkaessa hän saa pyytää häviäjältä (”neekeriltä”) kaksi mitä tahansa korttia mitä hän haluaa. Jos neekerillä ei ole pyydettyjä kortteja, voittaja (”Hitler”) saa jatkaa pyytämistä niin pitkään että hän saa kaksi haluamaansa korttia. (Joskus voittaja haluaa vain yhden tai ei yhtään, tämäkin käy.) Toiseksi tullut saa pyytää vain yhden kortin, muut eivät saa pyytää mitään. Sekä voittajan että toiseksi tulleen on annettava neekerille takaisin niin monta korttia kuin he ovat tältä saaneet. Neekeri ei saa pyytää mitään, vaan Hitler ja Stalin antavat hänelle mitä haluavat. Tämän jälkeen peli etenee taas normaaliin malliin. Huomaa, että koska ässä on suurin, sen päälle saa suoraan aloittaa uuden kierroksen millä tahansa eikä tarvitse odottaa että kaikki sanovat sille “ohi”. Ässää ei saa jättää viimeiseksi, mutta sillä saa aloittaa kierroksen. Äärimmäisen rattoisa ja jopa addiktoiva korttipeli! Parhaiten sitä oppii pelaamalla joten siitä vaan lätkyttämään.
Lopuksi vielä loppukevennys. Saksalaisen musiikkivälinefirma Thomannin soitinesitteet ovat tavallisesti täynnä painovirheitä jotka eivät kuitenkaan häiritse lukemista. Tällä kertaa on kuitenkin sattunut typo pahaan paikkaan. Pätkä Harley Benton -merkkisen ukulelen tuote-esittelystä: “- - pituus: 59 cm, leveys: 20 cm, paskuus: 8,5 cm - -”
Että näin meillä. Jos ette ymmärtäneet niin älkää alkako vänisemään.
Tulipa jollain äikän kurssilla piirrettyä vihkoon tällänen…
Järkytyin aamulla katsoessani lämpömittaria: peräti 27 pakkasastetta. Helpotukseksi en joutunut edes kävelemään kouluun vaan köröttelin mukavasti autolla iskän kyydissä. Eilen koin mielenkiintoisen tilanteen kun kaupungista kotiin kävellessä siemailin samalla coca-colaa tölkistä, mutta kaikesta päätellen liian hitaasti, koska ns. pohjat ehtivät jäätyä tölkin pohjalle. (Mitähän coca-cola companyn herrat tuumaisivat jos tietäisivät että lumikola on Suomessa erittäin yleinen ilmiö?) Jos ajaisi pakkasella pyörällä, kuinka paljon se nopeuttaisi matkantekoa kävelyyn verrattuna, sillä pyöräillessä 30 asteen pakkasessa ei kuitenkaan viitsi pitää kovinkaan kovaa vauhtia yllä?
Asiasta kukkaruukkuun. Tiistaina 20.2.2007 oli Työväentalolla/Töpärillä/Naisvuoritalolla/Naiskiksella/Missälie kilpailuluontoinen bänditapahtuma, josta ylemmässä sarjassa jatkoon selvisivät Slittered Through ja rajoittuneessa sisäpiirissä mainetta niittänyt Goreaction. Itse olin myöskin lavan edessä heilumassa näiden yönsynkkien orkestereiden ärjyessä. (Tosin erona moniin muihin käytin korvatulppia viimeisiä korvakarvojani säästämään.) Kyseiset bändit nähdään siis maaliskuun lopussa ottamassa Savonlinnassa mittaa haastajabändeistä.
Asiasta tennikseen: kello on 8:06, juuri äsken kaikui koulumme käytävillä mahtava päivänavauksemme saunatontusta. Vielä emme varsinaisesti ole saaneet kehuja, mutta kirjoittaessani tätä blogia koulumme kirjastossa kuulin erään ryhmän (oletettavasti historianopiskelijoita) naureskelevan ja kuulin heidän keskustelustaan sanan “päivänavaus”. Kuunnelkaa itse ja kärsikää tai nauttikaa.
Huomenta itse kullekin säädylle, tässä Samuli turinoi jälleen viikon kuulumisia paremman aiheen puuttuessa. Ensinnäkin olen suunnattoman iloinen eli lähes ratkean liitoksistani, sillä reilu viikko sitten perjantaina saapui postissa tilaamani Warwickin 60-wattinen bassovahvistin, josta kuva ohessa. Kohtalaisen hyvät murinat lähtee.
Olin viime viikon kipeä enkä täten kehdannut lähteä viikonlopuksi paikalliselle seurakunnan nuorten viikonloppuleirille. Eikä vilustuminen ole vieläkään täysin lähtenyt minusta vaan vieläkin pitää niiskutella ja aivastella, joskin parempaan päin ollaan koko ajan.
Hoo, ensi perjantaina on wanhojen päivä. Itselläni on peräti kaksi tanssiparia molemmissa vuoroissa sekä päivällä että illalla eli tanssin neljät tanssit päivän aikana. Sitten on jatkot ja sitten jatkojen jatkot. Televisiossa haastateltiin muutamia nuoria pk-seudulla siitä kuinka kalliiksi heille päivä tulee ja useimmilla budjetti kapusi satoihin euroihin. Itse selviän parilla kympillä joten voinen olla ihan tyytyväinen.
Lopuksi Samulin tulevaisuudensuunnitelmia: mielestäni tulevaisuudessa paperiniput (vihkot, orkesterinuotit jne) voidaan korvata nestekidenäyttöisillä muovikapineilla joissa voi itse säätää näytön tarkkuutta ja valoisuutta ja nappia painamalla saa vaihdettua sivua, mikä korvaa entisen selaamisen. Orkesterilaisilla on käytössään poljin jota he voivat vaivihkaa painaa kääntääkseen sivua ja voivat silti soittaa non-stop. Okeimoi.
Samuli taas osasyyllisenä tikku-ukkosarjakuvaan. Kumpi vie jäätelön, Samuli vai Akaki?
…joten piti ostaa 5-kielinen basso. Soundstore-nimisestä firmasta tilasin uuden mustan kauniin kiiltävän sähkösoittimen, joka maallikon silmään erehdyttävästi muistuttanee sähkökitaraa. Tässä on kuitenkin paksummat kielet ja täten matalampi ääni. Määrittelyt sikseen, nyt Samulistakin on tullut pesunkestävä basisti. Eilen illalla soitin jotakuinkin puolitoista tuntia yhteen menoon niin alkoi vasemman käden sormenpäät vähän hiertämään… Luultavasti tänään tilaan Thomannilta itse bassovahvistimen ym rojut. Tähän mennessä on pitänyt pistellä kitaravahvistimella menemään. Saa nähdä kauanko menee että naapurit soittaa poliisit kun 60-wattinen murisee pikkutunneille asti ja tuo mukavan värinän tärykalvoihin.
Tänään olikin mielenkiintoinen päivä, osallistuin nimittäin hiippakunnallisille kerhonohjaajapäiville. Kävin tutustumassa mm. musiikkia, PSA-ajoa (PienoisSähköAutorata tms) sekä ensiapua koskeviin kanaviin. Musiikkikanavalla oli lopussa “Haluatko tähdeksi?” -hässäkkä eli sai käydä esilaulamassa bändin säestyksellä Laulutuuli-kirjasta jonkin laulun. Kokosin itseni ja kävin lurauttamassa Jäähyväiset-nimisen veisun (mutta pistin edellisiä laulajia paremmaksi soittamalla itsekin kitaraa bändin mukana) ja sain kehuja jälkeenpäin… Mukavaa toimintaa, kivoja ihmisiä ja ruokaakin oli riittävästi, mutta se oli hyvää.
Iskä tekee tänä iltana pizzaa…
