Aloin tänään käyttämään Twitteriä. En oikeastaan tiedä mitä minä sillä teen, mutta ajattelin kokeilla, miten se toimii minulla.

Niille jotka eivät tiedä, mistä minä puhun, niin Twitter on internetsivusto, johon rekisteröidyttyään voi kirjoitteilla lyhyitä (max 140 merkkiä) viestejä. Siinä on myös seuraajasysteemi, jolla voit saada ystäviesi taikka muiden kiinnostavien ihmisten viestit näkymään omalla etusivullasi, voit myös suunnata viestejä näille henkilöille ja vaikka vaihtaa kuulumisia. Sitä on vaikea selittää, mutta kun sen näkee, niin järjestelmän tajuaa helposti.

Minä tulen todennäköisesti kirjoittamaan tuonne ainakin satunnaisia ajatuksia jotka ehkä joskus kehkeytyvät blogiposteiksikin. Aiheita kun kuitenkin on useinkin, mutta laiskuus iskee vastaan. 140 merkkiä jaksaa kirjoittaa aina ja jos tuntuu, että se ei millään riitä, niin voin aina sitten tehdä aiheesta täyden kirjoituksen tänne.

Jos kukaan lukioista käyttää tätä internetpalvelua niin minut löytää sieltä nimimerkin Apusp takaa.

Ja tämän pelottavasta puolesta kertoi osuvasti Penny Arcade.

Olen tietokoneen suurkuluttaja ja suurimman osan päälläoloajastaan tämä kone on yhteydessä internetiin. (Itse asiassa jos kone on päällä eikä ole yhteydessä internetiin niin jotain on vialla.) Suurelle Verkolle minulla onkin monenlaista käyttöä josta ajattelinkin kertoa tällä kertaa.

Aloitetaan pelaamisesta. Vaikka pelaaminen ei olekaan aivan internetin käytön perusasioita, on se monien tuntema keino käyttää nettiä hyödykseen. Internet on hyvä keino hankkia itselleen aina uutta pelattavaa, mutta tärkeämpää on mahdollisuus pelata muiden kanssa. Monet pelit, varsinkin FPS;t loistavat vain kun niitä pelataan oikeita ihmisiä vastaan.

Internetselain (minulla tätä hommaa hoitaa Opera) mahdollistaa paljon. Luen ja kirjoittelen erilaisille internet foorumeille, luen nettisarjakuvia ja Google readerin avulla selaan slashdotin ja Diggin uutisia. Tuossa pääsääntöiset käytöt selaimelleni, myös satunnaista Deviantartin, Youtuben ja College Humorin selaamista muun muassa.

Ja internet antaa myös mahdollisuuden katsoa monet TV-sarjat ja elokuvat milloin haluaa.

Ei pidä myöskään unohtaa internetin suomaa mahdollisuutta reaaliaikaiseen keskusteluun ystävien (ja vihamiesten) kanssa. Minun tapauksessa käytössä on enimmäkseen Skype ja Trillian (jota käytän ”mesenä”). Irc on käytössä vähemmän, mutta joskus harvoin sekin.

1. The Legend of Zelda

Loistava seikkailupeli, jossa urhea seikkailija Link pyrkii pelastamaan prinsessa Zeldan. Juonellisesti peli ei ole häikäisevä, mutta pelin laajuus ja toimiva pelattavuus antaa sen anteeksi. Peli aloitetaan suurelta maailmankartalta, ilman miekkaa tai muitakaan varusteita. Periaattessa peli on yksinkertainen, etsi luolasto, tyhjennä se vihollisista, apuvälineistä ja mystisen triforcen palasta ja siirry ulos etsimään seuraavaa luolastoa.

2. Mega Man 2

Mega Man 2 oli eräitä lempipelejäni lapsena ja se on kestänyt ajan hampaan otteen. Mega Man 2 on mielestäni paras sarjan peleistä. Jos joku ei tiedä, niin Mega Man pelit ovat tasohyppelyitä, joissa edetään haluamassaan järjestyksessä kenttiä hyvppien ja ammuskellen. Mikä tässä pelissä on niin hienoa hyvän pelattavuuden ja upeiden kenttien ja loppuvastustajien lisäksi on pelin musiikit. Mega Man 2 pitää sisällään joitain parhaita NESsin musiikillisia taidonnäytteitä.

3. Super Mario Bros 3

Tämä ei pahemmin selittelyjä kaipaa. Sarjansa paras laajin ja haastavin peli NESsille. Ja kenkä.

Aatto on jo pitkällä kun kirjoittelen tätä ja uuden pikkutunneilla.com sarjakuvan ja tämän blogin julkaisu muutaman tunnin päässä. Toivottavasti olitte olleet kilttejä (kuten allekirjoittanut) ja saitte pukilta lahjoja.

Jotkut puhuvat, että joulun sanoma rauhasta ja rakkaudesta on jäänyt lahjojen ja kaupallisuuden alle, mutta minusta lahjominen on oiva keino saada aikaan rauhaa. Toisaalta se voi myös edistää sotaa, kuten erään kuuluisan puuhevosen kanssa kävi.

Sitten asiaan, johon jo otsikko viittaa, tämän vuotiseen lahjaani joka tuli kyllä täysin odottamatta, uusi puhelin. Merkki ja malli on Sony Ericsson Z710, ja siinä on kaikki, mitä edelliseltä puhelimeltani puuttui. Kätevä läppä, joka estää hassut näppäinpainallukset, mitä taskuni harrastaa (Toisaalta läpän ulkopuolella on myös mukavia nappeja ja jos en muista lukita niitä, niin puhelin varmasti innostuu soittamaan musiikkia kesken oppitunnin). Siitä pääseekin seuraavaan ominaisuuteen muusiikin toisto, toisaalta iPodin omistajana en moisesta paljoa välitä, mutta tämä kännykkä tuntee myös radion

Sitten kuvien otto, jos joskus tulee sellainen tilanne, että olisipa kamera niin nyt on (laatu on vain vähän mitä on, mutta tyhjää parempi). Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä haluan mainita kalenterin… jaa ai eittä ei kuulosta erikoiselta, mutta minulle se on. Esimmäinen kännykkäni jonka sain joskus yläasteen alkuaikoina sisälsi kalenterin ja se oli hyvin käytetty ominaisuus, kun tämä meni rikki sain siskoni vanhan puhelimen kun hän vaihtoi uuteen. Muuten tämä oli ensimmäistä parempi värinäyttöineen ja kaikkineen, mutta siinä ei ollut minkäänlaista kalenteria, enkä minä ole koskaan oppinut pitämään mukana tai käyttämään erillistä paperista kalenteria. Mutta nyt minulla on taas moinen puhelimissa ja voisinkin lisätä siihen muistutuksen parturista.

Vielä kuhan saisi internetasetukset säädettyä tuohon niin olisi sekin käytettävissä tarvittaessa.

Taas pitäisi blogittaa, eikä aihe tule mieleen. Kuitenkin kirjoittaminen on homma mitä teen mielelläni. Eikä tästäkään aiheesta voi jatkaa, sillä kirjoitin jo kerran blogittamisen vaikeudesta.

Aleksi höpinät todellakin, mitä minäkin nyt höpisisin. Voisi kuitenkin mainita, että huomenna (kirjoitan tätä sunnuntaina) jatkuu taas koulunkäynti. Tämä tarkoittaa sitä, että aamulla liukastelen kouluun keskellä talvimaisemia, jonka jälkeen istun jokusen tunnin luokissa toivoen oppivani jotain (poikkeuksena ruotsin tunnit, niillä en edes toivo oppivani mitään).

Eiköhän siinä ollut höpinää, että ensiviikolla tekstin laatu olisi parempaa julistan nyt kilpailun. Kuka kommentoi tähän blogiin parhaan idean ensiviikon blogiksi voittaa matkan auringon ympäri.

Päätinpä minäkin blogittaa pitkästä aikaa. Tuli nimittäin syytäkin, kun päätin, että pikkutunneilla.comin lukijoille pitää kertoa, mitä seuraa jos vastaa tiettyihin puheluihin. Minä en yleensä vastaa puheluihin, jotka tulevat tuntemattomasta numerosta, mutta toissapäivänä tuli tehtyä poikkeus. Vastasin puheluun ja selvisi, että toisessä päässä oleva henkilö halusi mielipiteeni TV;n tarjonnasta. Päätin sitten kuluttaa elämästäni kymmenen minuuttia gallupin hyväksi ja ne olivat tuskaiset 10 minuuttia. Aika meni kun yritin saada selvää huonolaatuisesta äänestä joka luetteli kysymyksiä, vastausvaihtoehtoja ja TV-ohjelmia. Kyselijän luettelimien TV ohjelmien seassa oli myös muutamia sellaisia sarjoja, joita minäkin seuraan, kuten Pako ja Lost. Mukana oli myös sellasia kiinnostavia sarjoja kuin Rooma ja House, joiden katsominen on syystä tai toisesta jäänyt.

Nykyaikana televisiosta tunkee jatkuvasti sarjoja joista käytetään laatusanoja, kuin “loistava”, “XYZ-palkinnon voittaja”, yms. Näitä sarjoja osittain yhdistää se, että ne ovat jakso kerrallaan käytäviä kokonaisuuksia joissa on kuitenkin jatkuvuutta ja  jotka pyrkii jättämään pureskeltavaa seuraavaa jaksoa odotellessa. Sarjaa ei voi aina lopettaa Kliffhangeriin, mutta ei niin tarvitsekkaan tehdä, katsoja kyllä tietää, että elo ei pysy pitkään rauhallisena.
Minähän menin syvälliseksi.

Ja jos joku ei ole huomannut maahan on tullut ensilumi. Tämä tarkoittaa, että rahoja riistävät bussiyhtiöt alkavat taas saada asiakkaita, kun pyörät ei kulje ja jalkaisin joutuu ylittämään lumiaavikoita. Se ei kyllä haittaa minua minä kävelen mielellään, siinä on aina aikaa ajatella (Kyllä minäkin ajattelen) kuten myös kuunnella musiikkia ja podcasteja ipodilta.

Tuli tuossa eilen uusinta pikkutuntia värittäessä vilkuiltua Spiderman elokuvaa. (Joka muuten oli mainoksissa kirjoitettu muotoon Spider – man) Se sai minut tajuamaan, että sarjakuvathan voisi olla mitä mahtavin blogittamisen aihe, kun minä kuitenkin olen sarjakuvien ystävä. Vaikka en sarjakuvia varsinaisesti kovin usein ostakkaan, niin en kuitenkaan jätä lukematta mielenkiintoista sarjakuvaa jos kohdalle osuu. Kokemusta minulla on ties minkälaisista sarjakuvista, olen lukenut niin Amerikkalaisia supersankarisarjakuvia, kuin nykyään kovin suosittua Japanilaista Mangaa. Täytyy myös manita erikseen nettisarjakuvat, joita on mukava lukea koneen ääressä istuessa.
Sarjakuvissa on hyvä muistaa se, että niihin pätee sama sääntö, kuin moniin muihin juttuihin. Yhtä hyvää sarjakuvaa kohti on  100 täysin pas*aa (Arvaa puuttuva kirjain peli). Se siitä.
Aiheeseen liittymätön maininta: Voisin koittaa ensiviikolla kirjoittaa blogin jossa linkitetään kerrankin johonkin muuhun, kuin wikipediaan. Minä en myöskään kertonut päivän aiheesta varsinaisesti mitään ja ehkä niin on hyvä. Loppu

Aavsitin pahaa jo silloin, kun suostuin, että uuden sivun tultua joudun blogittamaan säännöllisesti kerran viikossa. Eihän sen pitäsi periaatteessa mitään kovin vaikeaa olla, mutta on vain kovin vaikeaa keksiä mistä blogittaisi. Aihehan voisi olla mitä tahansa, mutta on se minusta mukava kirjoittaa tälläiseen jotain, joka voisi jopa kiinnostaa ihmisiä. Wikipedian mukaan Blogi on ajankohtainen, spontaani ja henkilökohtainen. Tämä ja monta muuta turhaa tiedon murusta löytää wikipediasta. (Noin saatiin esiteltyä linkki. Linkit antaa blogeille nettiuskottavuutta. Tai sitten ei.)

Pävän opetuksena voisi olla, että miettikää kaksi kertaa kun joku tuttavanne ehdottaa teille yhteistyötä nettisarjakuvan teossa. Joudutte kuitenkin tekemään tylsät hanttihommat, kuten värittämisen ja tekstien tunkemisen liian pieniin puhekupliin. Toisaalta ehkä se on sen arvoisa. Ehkä ei.

Siinä oli tältä viikolta. Tämä blogi kirjoitettiin pikkutunneille, ei pikkutunneilla. Itseasiassa kello on 15.50 ja tämä on siis 15 tuntia ja 50 minuuttia myöhässä aikataulusta. Huomaan ja huomautan myös, että rivityksen kanssa on ongelmia, syytä en tiedä.

Pakkohan sitä on ensimmäiseen tällä uudella sivulla julkaistavaan blogipostiin kirjoitettava jotain uudesta sivustosta. Valitettavasti sarjakuva ja Akaki jättivät aika vähän sanottavaa ja tässä tapauksessa aika vähän takoittaa ei mitään. Mutta täytyy myöntää, että tämä uusi sivusto on tyylikkäämpi, laadukkaampi ja nettiseksikkäämpi, kuin vanha. Olihan vanhassa sivussa omaa kauneuttaan, mutta minä haluan, että sivustolla on myös materiaalia, joka on piilotettu linkkien taakse, muuten sivu vaikuttaa köyhältä. Selailin juuri sivustoa tarkemmin läpi ja huomasin, että muutama asia on jäänyt viimeistelemättä. Minun esittelysivu ja FAQ. Toisaalta se on kai minun homma kirjoittaa itsestäni ja mitä FAQ;n tulee… FAQ = usein kysytyt kysymykset, joita ei meille ole esitetty.

Tässä alkaa hiljalleen kouluun lähtö tunkea päälle, mutta lupasin otsikossa vielä muuta ja olkoon se vaikka infoa siitä miksi kannattaa pitää korttipakkaa tietokonepöydällä, tai aina lähettyvillä. Nimittäin, ennekuin aloitin tämän blogin kirjoittamisen pääni oli tyhjä siitä, mitä kirjoittaisin, joten otin huomaamatta korttipakan käteeni ja aloin sekoitella sitä olen nimittäin huomannut, että korttien sekoittelu rentouttaa. Tyylillä ei ole väliä, mutta minä suosin tyyliä, mitä joku taikurikirja kutsuu nimellä rifle suffle, eli sekoitustyyli jossa kortja taivutetaan vastakkain niin, että ne ropisevat lomittain jonka jälkeen pakka kootaan taivuttamalla sitä. Muistakaa myös, että jos haluatte rentoutua, niin en suosittele korttitalon tekoa, varsinkaan jos teillä ei ole käytössä hyvää pöytää, rauhallista tilaa ja hyviä kortteja.

Eiköhän siinä ollut riittävästi.

Taas. Niin sanoo otsikko, jää vain kysymys taas…Mitä? No ensinnäkin minä olen tullut takaisin värittelemään pikkutunteja. Olen varma, että tämä aiheuttaa monin paikoin katkeruutta. Olen pahoillani. Voin myös sanoa, että lukiolaisen arki alkoi…taas. Huhujen ja juonipaljastusten mukaan toinen vuosi lukiosaa on rankempi ja vaikeampi, kuin edellinen, mutta miten on, koveneeko opiskelu, paranevatko välituntikeskustelut, voiko Aleksi olla nukahtamatta biologian tunneilla? Pysy sivustolla niin saat tietää vastaukset. Tai sitten et.

Kävin minäkin matkailemassa loman lopulla. En kuitenkaan mennyt minnekkään niin eksootiseen paikkaan, kuin Akaki, vaan tyydyin laivailemaan Tallinaan ja takaisin. Takaisin tullessa mukana oli jääkaapin täytteeksi pari pakettia tölkitettyä CocaColaa, juodessani sitä tajusin, että sehän maistuu paremmalta, kuin pullotettu cola. Valitettavasti se on myös kalliinpaa. Muutenhan minä en muuta joisikaan. (Siis virvoitusjuomana.)

Taas pitää lopettaa kirjoittaminen, kun ideat loppuvat kesken. Taas.

Vietin viime viikkoni mökkeillen keskellä maalaismaisemaa. Viikon ohjelmaan kuului uimista, saunomista ja makkaraa, yms.

Puusaunat ovat kivoja. Tuon paremmin on vaikea ilmasta, mitä minä ajattelen puusaunoista. Ainakin minulle puusauna merkitsee kesää, lämpöä ja mökkeilyä. Niissä vain on sitä jotain, mitä nykyisissä sähkösainoissa ei ole. Varsinkin jos on mukana puusaunan sytytyksessä tuntemassa sen kiehtovuuden, syttyykö puut kunnolla vai tuliko otettua liian märkiä puita, tarvitaanko lisää sytykkeitä ja niin edelleen. Aivan mahtavaa.

Mökkeilyyn kuuluu myös kesäpelit. Meidän mökillä klassikkoja ovat mölkky, petanque ja korona. Toisaalta pentanque jäi tällä kertaa pelaamatta, mutta mölkkyn parissa oli hauskaa. Voitin jopa yhden kerran. Ratkaiseva heitto oli kaunis kaari joka osui suoraan 12 pistettä antavaan palikkaan. Toisaalta minusta mölkyn tekee hauskaksi juuri hienot epäonnistumiset. Parhaimmillaan heitettävä kapula on hypännyt pistekeilan yli tätä hipoen ja sen jälkeen pujotellut muutaman muun keilan ohi kaatamatta yhtään. Sellainen heitto vaatii jo jonkinlaista taitoa.
Ja jos joku ei satu tuntemaan Mölkkyä, niin tässä Wikipedia-artikkeli asiasta.

Sellaisia muistoja maalta tälläkertaa. Ensiviikolla uudet jutut tällä samalla Pikkutunnella sivulla samaan Pikkutunneilla aikaan.

Tänään oli viimein kunnollinen, kesäinen, lämmin, päivä. Asteita oli vaikka muille jakaa ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Iltapäivä menikin mukavasti pihakeinussa maatessa ja auringonvalosta nauttiessa. Toisaalta minulla on sen sortin iho, että syksyllä kun koulut taas alkavat kaikki luulevat minun viettäneen loman täällä pimeässä nurkassa koneen ääressä. No ainakin täällä on viileää.

Äidinkieli, kemia, kuvista ja fysiikka. Sitten kevätjuhla. Ja lopulta vapaus.
3 koetta, on todellakin vähän. Sen jälkeen alkaa jälleen myöhäiset aamut ja valvotut yöt. Vapaa aikaa ja aurinkoa, voiko sitä viiden kurssin jälkeen toivoa enempää. Kuhan vaan nyt muistaa olla ajattelematta sitä, että syksyllä tämä taas jatkuu ja entistä rankempana. Ehkä sitä sitten jo pitää ruveta opiskelemaan. Ehkä.

Kävin tänään kesän ensimmäisellä juoksulenkillä Alavuden keskustan ympäri. Oli ihan kiva paikka, kaikialta sai kebabia, mutta laatu oli mitä oli.

Ainoa jäätelömaku, mikä voittaa suklaan on wanhanajan suklaa.

Kuten Akaki mainitsi, olin harrastamassa organisoitua väkivaltaa, eli olin Han moo don kansallis kilpailuissa. Hopeaa tuli, jos jotakuta kiinnostaa. Oli kivaa. Tunnelma oli mukava ja seura hyvää.

En ole kyllä vähään aikaan katsonut suomennettuja animaatioita, mutta minun käsittääkseni noissa on ihan kohtalaiset ääninäyttellyt. Eikös siellä jonkin sortin näyttelijöitä yleensä ole.

TV sarjojen tusina duppaukset taas ovat asia erikseen, niissä kun on se 1-2 ihmistä lukemassa repliikit suoraan paperista eläytyen, kuin kuolleet kivet.

Minä suosinkin alkuperäiskieliä. Jos joku animaatio on jollekkin kielelle tehty alunperin, niin silllä se toimii aina parhaiten.

Ja minä en kyllä tajua mitä järkeä tässäkin oli, kun ei edes liity mitenkään viikon sarjakuvaan, mutta ei sillä väliä.
Voisi vielä laittaa aiheesta keskustelun foorumille, niin lukijatkin voivat osallistua mielipiteineen.

Ensimmäisenä haluan mainita sellaisen pienen asian, että tämä on ensimmäinen Pikkutunneilla-sarjakuva, jossa on taustat. Ja vaikka taustoissa onkin väriä niin minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, joten niistä menee kaikki kunnia Akakille.

Sitten voisin mainita, että tämä sarjakuva on pieni käännöskohta väritystyylissä. Säädin nimittäin hiukan joitain värejä ja kokeilin muitakin uusia juttuja, eli tästä lähtien pikkutuntien väritys on taas hiukan parempaa tasoa (toivottavasti).

Ja sarjakuvasta pitää sanoa, että minä pidän tästä. Minusta nämä jaksot joissa vitsi perustuu muuhunkin, kuin vain viimeiseen ruutuun ovat parhaita.

Jakso 8 – suunnistuksesta