Pikkutunneilla.com

Mikkelissä on paraikaa menossa jännittävä Agenttiseikkailu.

Agenttiseikkailu on nyt käynnissä kolmatta kertaa. Peliin on ilmoittautunut 44 agenttia. Jokainen pelaaja saa salaisessa kirjekuoressa erään vasta-agentin valokuvan ja nimen ja ottaa tehtäväkseen lähteä salamurhaamaan tämä henkilö. Samalla pelaajat myös tietävät olevansa jonkun toisen agentin kohde. Kohteensa löydettyään agentti likvidoi toisen siististi vesipyssyllä. Kuollut pelaaja antaa oman kohteensa tiedot ja valokuvan eteenpäin hänet voittaneelle ja näin peli jatkuu.

Pelaajat eivät yleensä tunne toisiaan, eivätkä voi mitenkään tietää kuka on pelissä ja kuka ei. Missään ei voi tuntea oloaan turvalliseksi, vaara voi vaania jokaisen kadunkulman takana tai vaikka takapihalla. Koskaan ei myöskään tiedä milloin etsimänsä vasta-agentti saattaa kävellä vastaan. Hermojaraapivaa piinaa ja väijyskelyä kestää kolme viikkoa, minkä jälkeen eniten päänahkoja kerännyt pelaaja ja pisimpään elossa selvinnyt agentti palkitaan rahapalkinnoin.

Aikaisemmista kerroista poiketen tänä vuonna jo eliminoidut pelaajat saavat mahdollisuuden palata peliin. Laiskasti pelanneiden tai sääntöjä rikkovien agenttien perään nimittäin värvätään pelistä pudonneiden joukosta erityisiä palkkamurhaajia, jotka pääsevät takaisin peliin, jos onnistuvat hoitamaan rangaistuksen saaneen pelaajan pois päiviltä.

Sateisesta, koleasta ilmasta huolimatta luodit ovat sinkoilleen ja kynnet kylmeneet. Peli ei ole pyörinyt kirjoitushetkellä edes kokonaista viikkoa ja jo 19 epäonnekasta vakoojaa on siirtynyt autuampien salaisten organisaatioiden palvelukseen.

Pikkutunneilla.com osallistui toimintaan keskiviikkona jakamalla pelaajille salaista tietoa. Jottei vakoojan elämä kävisi liian leppoisaksi, pelaajille, näet sen, annetaan aika ajoin ratkaistavaksi koko kaupungin alan kattavia vihjeketjuja. Yksi vihjejahdin useista vihjeistä oli piilotettu aivan kaikkien silmien eteen Pikkutunneilla.comin etusivulle. Keskiviikkona kello 16 - 19 tämän viikon sarjakuvan tilalla komeili tälläinen vihje:

Vaikka etenemisohjeet olivat näkyvillä heti etusivulla, sivuston hakukoneen lokitiedoista löytyy erikoista dataa:

Kysymys kuuluukin: oletko sinä salainen agentti?

Tämänkin sain halvalla Japanista kun ostin. Pienenpieni radio-ohjattu lentokone! Se on punainen ja siinä on kaksi siipeä. Tälläistä olen tahtonut jo pienestä lapsesta lähtien! Veljelleni ostin pienen helikopterin.

Tässä videota lentokoneen yhdeltä ensimmäisistä lennoista:

Lasku taisi valitettavasti jäädä hieman kuva-alueen ulkopuolelle. Kerrotaanko että se onnistui erittäin hyvin ja oli pehmeä ja tasainen.

Sillä välin kun Suomessa nauretaan Hulluille ninjoille ja Reiälle seinässä, Japanin videosivustoilla on uusi ilmiö.

Otetaan rakastetun iskelmälaulajan Dannyn ja Suomen kauniimmaksikin palkitun Armi Aavikon musiikkivideo I Want to Love You Tender — joka on jo pidemmänkin aikaa tullut tunnetuksi maailman huonoinpana musiikkivideona — ja leikellään ja liimataan se omaan mielikappaleeseen koreografiaksi. Videon otsikoksi “maailman tyylittömin versio kappaleesta x” ja olet mukana japanilaista internetilmiötä. (more…)

Minulla on kamala salaisuus paljastettavana: en osaa kuukausien nimiä.

Suomeksi osaan muutamat tärkeimmät kuten joulukuun, jonka nimeämiselle on selkeä syy, ja tammikuun koska se on ensimmäinen. A priori muistuu myös oman syntymäpäivän kuukausi lokakuu. Muut kuukaudet: mysteeri!

Uskaltaako kukaan muu tunnustaa?

Englanniksi muistan hieman enemmän, mutta sekoitan syksyn tienoon kuukaudet liian usein. Ruotsin ja ranskan kuukaudennimet olen opiskellut mutta autuaasti unhoittanut.

Mutta minulla onkin ehdotus! Mitä jos otettaisiin mallia japanin kielestä, jossa kuukausien nimistä on ja aikoja sitten luovuttu ja kutsutaan kuukausia numeroilla. Tammikuu on numero yksi ja sana kuu, kas näin: １月. Lokakuusta tulee 10-kuu ja joulukuusta 12-kuu.

Minun ehdotuksessa otettaisiin siis vauhtia puhekielen nopeasti numeroita lueteltaessa käyttävistä numerosanoista. Yy, kaa, koo, nee ja vii. “Kyykuu” on johdettu useampien kymmenien tapauksessa käytettävästä laskutavasta “kaakyy, kookyy, neekyy, viikyy”. Se voisi olla myös kytkyy tai kymkyy. Kirjoittaessa päivämääriä numeroilla, voitaisiin merkitä numeron perään kirjain Q. Esimerkiksi 26. 10Q olisi “kahdeskymmeneskuudes kyykuuta”. Q helpottaisi erottamaan kumpi numeroista on päivämäärä ja kumpi kuukausi, sekä ihan suorana ääntämisapuna, sillä se tulee sekä merkinnässä että ääntämisessä numeron jälkeen.

Kuukausi sitten tiivistin Pikkutunneilla-sarjakuvan itse parhaiksi päättämäni palat yhdeksään sivuun. Osallistuin näillä myös Kemin sarjakuvakilpailuun ja ne menevät myös portfoliooni.

Nämä jaksot ovat siis vanhan kierrätystä ja vitsit vanhoja, mutta määrä korvaa laadun. Tällä viikolla tulee siis joka päivä yksi jakso! Ja vielä ensi viikon puolellekin jatkuu!

Täällä ei olla aina aivan varmoja ovatko esimerkiksi hissit japanilainen keksintö ja onko niitä ulkomailla ollenkaan. Hissit ovat kyllä asiaa miettien niin käytännöllinen ja laiska laite että ne voisivatkin olla japanilainen omituisuus. Videopeleistä sitten ollaan täällä sataprosenttisen varmoja että ne ovat vain japanilaisten oma juttu eikä Nintendoa ole muualla.

Sitten on asioita, joita ei todella ole muissa maissa, ja näitä japanilaiset itse olettavat olevan kaikkialla.

Tässä kahvihyytelöä!  Näyttääkö herkulliselta? Täällä kuvitellaan että te suomalaiset kaikki syötte tätä ihan aina.

Ja sitten ontologinen ongelma tälle päivälle: minä tosiaan nautin purkillisen tänään. Se oli aika makeaa ja vaikka maku oli selvästi kahvia, hyytelömäinen koostumus muutti makua mystisesti. Saatin sen suuhun lusikalla, mutta en pureskellut. Kahvi on juoma. Joinko minä vai söinkö? Help!

Japanilaiset tykkää kirjoittaa tosi paljon pieneen tilaan.

Vertaa japanilaista ja suomalaista Valion maitopurkkia. Lisäsin tekstityksen niille jotka eivät osaa lukea japania:

Ei tietoakaan tyhjästä pinnasta tai turhista jokeen hyppivistä lehmistä. Huomatkaa kuinka maidon tuotenimi on siis HTST72, eli lyhenne englannin sanoista ”high temperature / short time” plus lämpötila 72°C. Tykkään kyllä itse enemmän japanilaisesta purkista. Siinä on jotain samaa futuristista kuin Tokion kaupungin lipussa:

Tokion lippu.

Tuleeko kenellekään muulle mieleen pleikkarin Megaman Legends?

Ps. maistuisiko maitolimsa?

Tokio on maailman suurin yhtenäinen kaupunkialue. Siellä asuu älytön määrä ihmisiä! Näin ollen tuumailin että siellä on käytävä:

(more…)

Japanilaisissa autoissa on melkein jokaisessa pieni näyttö josta näkee kartan ja ajo-ohjeita. Tarpeen vatiessa myös telkkarin ja DVD:nkin sillä voi katsoa.Autossa on myös GPS-paikannin joten ei tarvitse aivan itse maamerkkejä tähystellä, se tietää automaattisesti missä ollaan. Mutta tästäkin huolimatta jossain autotehtaassa on palkoilla hahmo joka piirtää maamerkkejä digitaaliseen muotoon pikseli kerrallaan! Katsokaa tätä:

Ja tästä tämä henkilö on ottanut mallia:

Tämä kartta on pohjoisesta Sapporon pikkukaupungista, ja jo sekin vilisee erilaisia rakennuksia tyyliteltynä vanhan videopelin näköiseksi. Kuka näitä oikein piirtää? Jos joku lukijoista on töissä Toyotalla ja taiteilee Paintilla pieniä kuvia tärkeistä rakennuksista, kertokaa kommenteissa, pliis.

Kiinalaisia merkkejä on tuhansia, mutta niiden oppimista helpottaa kun jakaa ne järkeviin ryhmiin. Tässä olen jakanut merkit niihin, jotka eivät muistuta kasvoja ja niihin jotka muistuttavat kasvoja:

Kyselin hieman, ja ilmeisesti japanilaiset henkilöt eivät itse juurikaan tiedosta näyttääkö merkki kasvolta vai ei, mutta pienen vaihto-oppilasryhmän kanssa kilpailimme kuka keksii eniten kasvolta näyttävän merkin. Voittavaksi merkiksi selvisi tämä “pientä” tai “vähää” tarkoittava symboli oikealla →

Jos täällä on joku jonka mielestä tässä merkissä ei näy tyytyväisenä myhäilevä naama, nostakoon kätensä nyt! Ja sitten laskekoon sen alas ja kirjoittakoon kommentin.

Parasta on se että kun tälle viikarille piirtää vielä silinterihatun tapaisen päähän, vaihtuu merkitys kävelemiseksi. Kyllä kelpaa hymyillä, herra Sukoshi, kun on hattu ja kaikki ja kävelykin maittaa:

Hyviksi perintöprinsessoiksi tälle naamalle selvisivät nämä erilaisia merkityksiä sisältävät symbolit (joista yksikään ei ironisesti tarkoita naamaa):

“Yes, you see, “Korea” in Finnish means like ‘decorative’, and that is why it is very funny. They are like the same word. Do you get it now?”

Tarkoittaakohan “Suomi” jotain hauskaa jollain kielellä, tuumii Akaki palatessaan kouluretkeltä Koreasta.
Kyllä, olin siis Koreassa käymässä. Sen lisäksi kävi niin ikävästi että tietokoneeni meni rikki, mutta sain sen korjatuksi. Oletko käynyt Koreassa? Siellä ei ole ilmeisesti moni käynyt, sillä me länsimaalaisen näköiset (joita oli kaksi) olimme kuin julkkiksia. Kaikki katsoivat sekavin järkytyksen ja ihmettelyn tuntein ja sitten yritettiin englanninkielisiä tervehdyksiä kuten “I hope you get better soon” tai “Don’t worry” ja jotkut uskalsivat jopa tehdä spontaanin hai five -eleen.

Korean rahayksikko on Won, niitä on Eurossa ainakin tuhat ellei enemmänkin, ja minun tilannettani ei helpottanut yhtään se että kolikot olivat aivan samanlaisia kuin Jenien vastaavat, mutta 10 kertaa halvempia, ja seteleissä oli otettu mallia Monopolista. Hotellissa oli torakka.

Koreassa on ilmeisesti aika suuri kristittyjen osuus, ja siellä olikin täsmälleen kahdenlaisia rakennuksia. Oli kaikki täsmälleen samasta mallista rakennettuja kerrostaloja vieri vieressä aina kun vuorien väliin mahtui, jokaisessa oli suuri numero kylkeen maalattuna että tiesi mihin rakennukseen palata töiden jälkeen. Ja sitten oli kirkkoja sijoiteltuna näiden betonipalikoiden väliin näköetäisyydelle toisistaan.

Paikallinen kieli on sukua kiinalle, ja sielläkin tavattiin käyttää kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, mutta sittemmin tilalle kehitettiin hangul-merkit. Hangulit saavat Pikkutunneilla-ykköspalkinnon maailman helpommasta kirjoitusjärjestelmästä. Bussin ikkunasta tarkkailin paikannimiä ja niiden aakkosilla kirjoitettuja versioita tunnin tai pari ja väitän osaavani kirjoittaa ja lukea nyt koreaa melko lailla kokonaisuudessaansa. Kuuma vihje: se ympyrä on joskus ei-mikään-ääni, se tieto helpottaa paljon oppimista.

Ai, onko muuten täällä joku joka tietää paljon japanilaisia valokuvamalleja? Tapasin erään tokiolaisen tytön Koreassa ja myöhemmin paljastui että hän olikin melko kuuluisa valokuvamalli ja laulaja. En ollut kyllä koskaan kuullut Nami Ueharasta tai hänen musiikistaan.

Niin, tämän kaiken takia tosiaan jäi yhden viikon sarjakuva välistä. Siitä syvä kumarrus, mallia vaikka tästä.

Ps. Keksin että jos sanot suomeksi “juttele”, niin se äännetään samalla tavalla kuin japanin kielen samaa tarkoittava sana! Olisikohan yleisöä japanin ja suomen kielen välisiä yhtäläisyyksiä käyttävälle sarjakuva-spinoffille Pikkutunneista?

Samuli Rautavirta juttelee edesmenneestä alppienmatkaaja Ötzistä ja hyvästä ainekirjoituskäytännöstä tässä viisiminuuttisessa.

Tässä päivinä muutamina istuin tavalliseen tapaani lattialla syömässä päivällistä matalalta pöydältä suunnattoman telkkarin edessä. Täkäläiset televisio-ohjelmat ovat suuressa määrin erilaisia puheohjelmia ja värikkäitä lavasteita. Vaikka ohjelma olisikin vaikkapa dokumentti, siinä on silti studioyleisö ja sen lisäksi ryhmä studiovieraita jotka katsovat tätä dokumenttia. Heidä reaktionsa sitten näytetään huippukohdissa.

Sitten tuli lyhyt ohjelma jossa urhea japanilainen vieraili Suomessa! Muistaakseni paikkakunta oli Kauhava ja siellä sitten harrastettiin rullaluistelua ja grillausta. Ohjelma huipentui saunomisen maailmanmestaruuteen, jossa japanilainen heppu näytti pärjänneen aika hyvin. Mainoskatko alkoi aivan ilman mitään merkkiä, kuten täällä on tapana, ja ehdin käydä hakemassa kameran ja nappasin muutaman kuvan.

Huomatkaa kuinka lähes jokainen lause ohjelmassa, myös siis japaninkieliset, on tekstitetty suurilla, värikkäillä kirjaimilla. Olen päättänyt että näin tehdään koska telkkaria katsotaan usein myös junassa kännykästä. Näyttö on pieni ja usein ei kuule puhetta lainkaan.

Oikeassa yläkulmassa on ominainen pieni ruutu jossa näytetään studiovieraiden tai juontajien reaktioita. Tämä oli kiusallista kirjoittamispäivän aamuna, kun Huomenta Japani -ohjelma uutisoi tulipalosta ja mahdollisista kuolonuhreista.

Tässä ohjelmassa on aika paljon ruututilasta jätetty polon saunojan näyttämiseen, mutta varsinkin aamuohjelmissa näytön jokainen laita on pullollaan tietoa päivän säästä, päivämäärästä, kellonajasta, uutisotsikoista, vieraiden reaktioista ja tekstityksistä. Joskus myös sponsorien nimiä ja tulevia ohjelmatietoja näytetään.

Rakastettu Samuli Rautavirta ja tuttavansa Tuomas Kämppi olivat äänessä torstai-A-muna.

Täällä näkee usein todella huonoa englantia. Luultavasti juuri samaan tapaan kuin meillä länsimaissa on suosittua ottaa kiinalaisia merkkejä tatuoinneiksi ja pukeutua japaninkielistä tekstiä esittävään teepaitaan, täällä kaikenlaisiin painotuotteisiin lisätään englantia (joskus myös ranskaa ja saksaa) koska se näyttää hyvältä. Sisällöllä ei ole niinkään merkitystä, sillä harvoin niin vaatetta, tatuointia tai mainosslogania käyttävä kuin ne suunnitellutkaan osaa englantia (tai japania, jos puhutaan länsimaisesta muodista).

Noh, sen hauskempaa minulle ja muille jotka tajuavat huumoria. Bongaan päivittäin toinen toistaan hauskempia paitoja ja sloganeja.

Mutta! Eilen olin Sapporossa arvioimassa uusia iPodeja, kun törmäsin isoon hyllylliseen suojakoteloita em. soittimille. Niiden nimi on Einö ja iskulause ytimekkäästi “Iloinen multimedia elinikäinen einö”.

Tänä viikonloppuna on kesäfestivaali. Eräässä festivaalikojussa kilpailtiin kalojen onginnassa paperisella haavilla. “Mitä voitin?” kysyin innokaana kun nappasin neljä kalaa ennen haavin hajoamista. Noh, en voi sanoa ettei se ollut odotettavissa, mutta voitin neljä kultakalaa.

Mitä minä kultakaloilla! Siinä ne sitten killuivat muovipussissa! Laitoin ne kulhoon ja menin nukkumaan.

Aamulla koetin syöttää niille herkullista voisarvea, mutta eipä se Leonardolle, Rafaelille, Michelangelolle ja Dalille (nimesin ne illalla) kelvannut. Netistä löysin ohjeita tarjota salaattia, mutta sitäkin söivät vain suurimmat yksilöt. Pienemmät eivät jaksaneet purra.

Tässä kuvia.

Myöhemmin kävin ostamassa kalanruokaa ja annoin sitä varovasti. Tietääkö kukaan miten kultakaloja hoidetaan? Voiko niitä kouluttaa, ja jos voi, oppivatko ne koskaan kommunikoimaan?

Aloitin japanilaisen koulun. Koulussa käytetään koulupukua, joka on pojilla suorat housut ja kauluspaita, ja tytöt pukeutuvat kuin Aku Ankka hameessa. Kaikki englanninopettajat eivät osaa englantia, ja venäjän opettaja osaa paremmin kuin kukaan englantia opettavista. Onneksi koulussa työskentelee muutama natiivi englantilainen, joiden kanssa voi virnuilla salaisesti kun yleisötilaisuudessa kauittimista kehotetaan “please crap your hands!”

Opiskelen nykyään myös venäjää!

Raaka kala maistuu aivan raa’alle kalalle ja laiskuudelle. Jos ei jaksa tehdä kalalle mitään niin miksei sitä tietenkin sellaisenaankin voisi syödä. Sitä paitsi, tekeväthän karhut ja kuningaskalastajatkin niin. Jopa uljaat sinivalaat. (more…)