Raskasta joulua kaikille!

Kirjoittanut Samuli Rautavirta.
Ennen kuin kukaan ehtii vetää omia johtopäätöksiään, viittaan otsikolla eiliseen keikkaan, jota kävin katsomassa Mikkelin Bar´n´Night Vaakunassa. Raskasta joulua -kiertueella kävivät esittämässä joululauluja heviversioina Marco Hietala (Tarot, Nightwish), Antony Parviainen (Machine Men), Ilja Jalkanen (Kiuas) ja Ari Koivunen (Idols-voittaja 2007). Tupa täyttyi hevi- ja rock-musiikin ystävistä ja tunnelma ylsi reilusti kattorakenteiden yli. Saimme kuullaksemme mm. laulut Varpunen jouluaamuna, Oi jouluyö, Petteri punakuono, Heinillä härkien kaukalon, Sylvian joululaulu.. Lisään myöhemmin kuvan ostamastani Raskasta joulua -paidasta.

Kai suurin piirtein kaikilla on jo alkanut joululoma? Eilen 19.12. oli viimeinen työpäiväni ja seuraavan kerran olen töissä sunnuntaina 4.1.09. Jos joku ei vielä tiennyt, niin mainittakoon että suoritan siis nykyään siviilipalvelusta Mikkelissä seurakunnan varhaisnuorisotyössä. Työ on ollut mukavaa ja tehtävät monipuolisia. Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi että kun on joulu ja suurella osalla ihmisistä loma, on se useiden seurakunnan työntekijöiden työaikaa? Piirikappalaisemme kertoi, että hänellä on joululoma 24.-26.12. minkä jälkeen seuraava loma koittaa joskus tammikuussa. Totesi kuitenkin, että onneksi kyseinen työ on mukavaa. Nauttikaa lomastanne, kaikki te joilla sitä on :)

Äärimmäisen omaperäinen joulugallup: kuinka ajattelit viettää oman joulusi tänä vuonna?


Jätä kommentti