Neitvuoren valloittajat

Kirjoittanut Samuli Rautavirta.
Olin viikon 27 viikonloppuna eli 6.-8.7.2007 Anttolaan kuuluvan Luonterin alueella Neitvuorella vaeltamassa. Retkikuntaamme kuuluivat lisäkseni Maria, Taru ja Mervi eli koko komppania käy samaa koulua. Perjantaina lähdimme liikkeelle vuoren juurelta parkkipaikalta ja suuntasimme rinkat selässä kohti Hiidenkotaa, jonne matkaa kertyi vajaat 6 kilometriä. Kodalla uimme sekä lämmitimme ruokaa nuotiolla ja illan tullen yövyimme kodassa, kun siihen kerta oli mahdollisuus (siitä huolimatta että superpartiolaisellamme Tarulla oli itse pystytettävä laavu mukana).

Lauantaina suuntasimme Pitkäjärven laavulle, jonne pienen eksymisen (lue: ylimääräisen kiertämisen, koska emme huomanneet reittiä osoittavan kyltin osoittavan sekä meno- että tulosuuntaamme, joten lähdimme reippaina kävelemään suolle) jälkeen onnistuimme löytämään tiemme. Matkaa kertyi parin kilometrin kierto mukaanlukien noin 10 kilometriä. Ajoituksemme oli melko lailla passeli, sillä “kotiutumisen” ja uinnin jälkeen alko pian tulemaan taivaalta vettä ja salamia. Pikkutunneilla innostuimme pelaamaan bändipeliä, jossa yksi osanottajista sanoo jonkun bändin tai laulajan nimen (esim. Whisper), minkä jälkeen seuraava sanoo bändin tai laulajan nimen, jonka ensimmäinen kirjain on sama kuin edellisen artistin viimeinen (esim. Reijo Taipale). Yksinkertainen, mutta hauska seurapeli.

Sunnuntaina matkasimme (suurimmaksi osaksi sateessa) eräälle info/pysäköintipaikalle, johon liittyi eräänlainen kotiseutumuseo, jonka edesmenneet pelto- ja puutyökalut sekä vanhat perämoottorit kävimme katsastamassa. Ennen pitkää kyytimme saapui ja väsyneinä, mutta onnellisina huristelimme kaupunkiin.
Kotiin päästyäni huomasin asuvani melko modernissa talossa, sillä kotoamme löytyvät mm. suihku, hella, mikroaaltouuni, vesivessa ja sähkövalot.

Retken aikana talsimista kertyi n. 20 kilometriä. Reissun fyysisestä rasittavuudesta huolimatta olimme tyytyväisiä reissun kokonaisuuteen, sillä oli hauskaa ja suuremmilta vastoinkäymisiltä vältyttiin. Hyvässä seurassahan jaksaa aina… ja nautimmekin siinä määrin että odottakaas vaan – me palaamme vielä!
Samuli, Maria, Taru ja Mervi - nälkäisinä ja väsyneinä mutta onnellisina!


Yksi kommentti artikkeliin “Neitvuoren valloittajat”

  1. Akaki Kuumeri Sanoo:

    Minua huvittaa Neitvuorella se että sieltä laelta missä on se kallionjyrkänne ja näkymät missä jokainen patikoija käy, järvelle katsottaessa eräs joki muodostaa hyvin silmiinpistävän vitosen! Siitä kulmasta se siis näyttää tältä: 5

Jätä kommentti