Mölnlycke Health Care

Sain tiedon työstä Mikkelin työvoimatoimiston nettisivuilta ja kävin täyttämässä paperihakemuksen paikan päällä. Kolme ja puoli kuukautta kestävä työsuhteeni Mölnlyckellä Mikkelin tehtaalla on päättynyt. Tällä hetkellä työskentelen samassa paikassa jatkosopimuksen alla tiimiohjaajan ehdotuksesta. Tämänhetkinen työsuhteeni kestää lokakuun puoliväliin asti, minkä jälkeen aloitan siviilipalveluksen.
Mölnlyckellä, tai tuttavallisemmin (“mikkeliläisittäin”) Mölkkärillä, olen siis toiminut toukokuun 12. päivästä asti käsinpakkaajana. Kuten arvata saattaa, pakkaan käsin erikokoisia mm. leikkaussaleissa käytettäviä laastareita. Eniten pakkaamani laastereiden halkaisijat vaihtelevat 10 senttimetristä 15 senttimetriin asti. Ironista on, että itse pakkauspuuhissa sormiin tulee usein haavoja. Työ on ollut alusta asti kolmivuorotyötä eli olen tehnyt toistuvasti viikon yövuoroa (klo 22-06), iltavuoroa (14-22) ja aamuvuoroa (06-14).
Tässä plussia ja miinuksia kyseisestä hommasta kesätyön kannalta:
+ Pitkä työsuhde (omalla kohdallani kolme ja puoli kuukautta)
+ Hyvä palkka (raha on aina tervetullutta.. suosittelen opiskelijoille), palkka koostuu alkujakson (perehdytyksen) jälkeen kiinteästä palkkio-osasta sekä tiimipalkkiosta, joka vaihtelee tiimin tehokkuuden mukaan. Jos pakkaa vähemmän kuin muut, oma palkka ei ole heikompi, sillä palkanlaskennassa otetaan huomioon koko tiimin tehokkuus
+ Leppoisa homma, omalla työpisteelläni työtahti määräytyy omien kykyjen eikä liukuhihnan mukaan
+ Työsuhde-etuudet, mm. alennuksia elokuvalippuihin ja eri liikuntamahdollisuuksiin
+ Työajoista voi neuvotella tiimiohjaajan kanssa (jatkosopimuksen sovin siten, etteivät kilpatanssi- ja kerhonohjausharrastukseni häiriinny)
+ Kolmivuoro- ym. vapaat, joita kertyy säännöllisesti (vaihtoehtoisesti käyttämättömät vapaat voi “ottaa” rahana)
+ Laaja työkokemus: työssä yhdistyvät tehdastyö, tiimityö, kolmivuorotyö, puhdastilatyöskentely, lisäksi työhön liittyy vastuu pakattavien tuotteiden turvallisuudesta (asiakas ei tykkää jos haavatyynystä löytyy hiuksia tai hämähäkkejä)
+ Mahdollisuus käydä työterveyshoitajalla
- Kolmivuorotyö rajoittaa elämää kohtalaisesti, mm. iltavuoroviikoilla ei yleensä saa juuri mitään aikaiseksi
- Niska-, hartia- ja selkäongelmat (työ on melko staattista ja ergonomisen asennon löytäminen voi olla vaikeaa. Itselläni on ollut edellisten lisäksi myös ranne ja nilkka kipeänä)
- Mahdollinen “kyttäyksen” kohteeksi joutuminen (työssä ollaan tiiviisti ja jotkut vakituiset työntekijät tarkkailevat muiden työpanosta.. lisäksi naisvaltaisella alalla kulkevat mehevimmät juorut)
- Työ on itseään toistavaa. Toisille tällainen “aivoton” työ sopii paremmin kuin toisille. Itsestäni se on tuntunut sekä hyvältä asialta että työn raskaimmalta puolelta
- Lyhyet tauot (Jo muutenkin pitkältä tuntuvan 8-tuntisen päivän aikana käytettävissä kaksi 15 minuutin taukoa, joiden aikana täytyisi ehtiä kävelemään pois tuotantopuolelta, vaihtamaan vaatteet, syömään, käymään vessassa, vaihtamaan vaatteet takaisin ja kipittämään kiltisti ja reippaasti takaisin omalle työpisteelle. Kuten arvata saattaa, tauot tuppaavat väkisinkin venymään joillakin minuuteilla)
Että tällaista. Enpä ole juuri ehtinyt nauttia auringosta ja lomailusta, mutta tilin saldon näkeminen lämmittää sydäntä. Olen saanut tavata uusia hyviä tyyppejä ja saanut mahdollisuuden työsuhde-etuuksiin. Vaikutelma tekemästäni työstä on, että kesätyönä ihan siedettävää (mukavuudeltaan vaihtelevaa) mutta vuosikausia en jaksaisi työtä tehdä. Joka tapauksessa suosittelen kokeilemaan!
keskiviikkona 10. syyskuuta 2008 kello 13.56
Tuohan auttoikin minua. :) Miä nyt sit oon tulossa sinne muistaakseni 29. päivä. Se tuomo tänään soitteli niistä miun lääkäri ajoista,niin ei se ihan tälle viikolle niitä saanutkaan. Eli nyt siis meitsillä pari viikkoo "lomaa" tässä enne töitä.
sunnuntaina 15. maaliskuuta 2009 kello 17.11
Morjes! Minulla oli työhaastattelu kyseiseen paikkaan ja kysyivät palkasta, mutta en osannut sanoa suoraan mitään tarkempaa tuntipalkkaa. Osaisitko sanoa paljonko kannattaisi pyytää jos mahdollisesti tulen valituksi? Päälle kymppiä oon miettiny, ilman vuorokorvauksia ja tuotantopalkkiota.
Kiitos!
maanantaina 16. maaliskuuta 2009 kello 14.43
Hassua, itseltäni ei kysytty mitään palkkatoivomuksia enkä usko että palkkatoivomuksilla on kyseissä paikassa merkitystäkään.
Palkka rakentuu muistaakseni ja ymmärtääkseni näin: kiinteä tuntipalkka (aina sama, 4-5 euron tuntumassa) + tiimipalkkio (sen mukaan, kuinka tehokkaasti tiimisi on toiminut, vaihtelee) + mahd. muut lisät, esim ilta- tai yölisä.
Tietokantaan merkittynä tunnit ovat joko tiimitunteja tai ns. ulkopuolisia. Päivän palkka voi koostua myös molemmista tunneista. Tiimitunneista maksetaan enemmän kuin ulkopuolisista. Ulkopuolisia käytetään, kun työvuoron aikana on jääty liian kauas tuotekohtaisesta tavoitteesta. Myös uudet työntekijät, joilla työhön perehdytys on vasta menossa (puhutaan "oppilaista") saavat enimmäkseen ulkopuolisia tunteja.
Huomaa, että palkkiot vaihtelee tiimien välillä joskus aika roimastikin. Sanotaan että palkka oli yleensä 9-11 euron tuntumassa.