lollox

Kirjoittanut Samuli Rautavirta.
Olen onnistunut puolivahingossa kartuttamaan sanavarastoani sanalla ‘lollox’ nauramisen sijaan. Lolloxista tulee mieleen Kellogg’s, joka liittyy olennaisesti muroihin. On olemassa myös renkaan muotoisia muroja, mutta myös autossa on renkaat. Sen sijaan en mennyt eilen vappua juhlistamaan keskustan tuntumaan autolla, vaan polkupyörien polkupyörällä eli rakkaalla 70-luvun jopollani. Meininki kaupungissa oli suunnilleen yhtä riehakas kuin vuodenvaihteessakin ja oli mukava nähdä tuttuja. Sää tuntui noudattavan Murphyn lakia, sillä lämmintä ja aurinkoista tuli vasta vappupäivänä eikä itse vappuaattona.

Rattoisia vappuja toivotetaan ruotsiksi “Klara vappen!” mikä vaikuttaa mielestäni aika erikoiselta, sillä “klar” tarkoittaa tietääkseni selvää. Ehkä tässä kohtaa törmäävät kaksi eri kulttuuria toisiinsa, sillä Suomessa selvän vapun toivottamista luultavasti katsellaan näillä kulmilla oudoksuvin silmin.

Se siitä. Motivoitukaa opiskelemaan, sillä lukiolaisilla ja peruskoululaisilla on enää parikymmentä koulupäivää kesäloman alkuun.


3 kommenttia artikkeliin “lollox”

  1. m Sanoo:

    :DAA
    ruotsissa vappua toivotetaan perinteisesti "glada vappen", ja "klara vappen" on suomenkielisten yläasteikäisten nuorten "huumoria" :)

  2. Miikael "Miksu" Saaristo Sanoo:

    Ja lukiolaisten.

  3. Samuli Rautavirta Sanoo:

    No selvisihän se sittenkin. Kiitän lukijoiden tekemistä huomautuksista, nyt tunnen itseni taas kaksi astetta sivistyneemmäksi.

Jätä kommentti