Tuttu TV;stä

Päätinpä minäkin blogittaa pitkästä aikaa. Tuli nimittäin syytäkin, kun päätin, että pikkutunneilla.comin lukijoille pitää kertoa, mitä seuraa jos vastaa tiettyihin puheluihin. Minä en yleensä vastaa puheluihin, jotka tulevat tuntemattomasta numerosta, mutta toissapäivänä tuli tehtyä poikkeus. Vastasin puheluun ja selvisi, että toisessä päässä oleva henkilö halusi mielipiteeni TV;n tarjonnasta. Päätin sitten kuluttaa elämästäni kymmenen minuuttia gallupin hyväksi ja ne olivat tuskaiset 10 minuuttia. Aika meni kun yritin saada selvää huonolaatuisesta äänestä joka luetteli kysymyksiä, vastausvaihtoehtoja ja TV-ohjelmia. Kyselijän luettelimien TV ohjelmien seassa oli myös muutamia sellaisia sarjoja, joita minäkin seuraan, kuten Pako ja Lost. Mukana oli myös sellasia kiinnostavia sarjoja kuin Rooma ja House, joiden katsominen on syystä tai toisesta jäänyt.
Nykyaikana televisiosta tunkee jatkuvasti sarjoja joista käytetään laatusanoja, kuin “loistava”, “XYZ-palkinnon voittaja”, yms. Näitä sarjoja osittain yhdistää se, että ne ovat jakso kerrallaan käytäviä kokonaisuuksia joissa on kuitenkin jatkuvuutta ja jotka pyrkii jättämään pureskeltavaa seuraavaa jaksoa odotellessa. Sarjaa ei voi aina lopettaa Kliffhangeriin, mutta ei niin tarvitsekkaan tehdä, katsoja kyllä tietää, että elo ei pysy pitkään rauhallisena.
Minähän menin syvälliseksi.
Ja jos joku ei ole huomannut maahan on tullut ensilumi. Tämä tarkoittaa, että rahoja riistävät bussiyhtiöt alkavat taas saada asiakkaita, kun pyörät ei kulje ja jalkaisin joutuu ylittämään lumiaavikoita. Se ei kyllä haittaa minua minä kävelen mielellään, siinä on aina aikaa ajatella (Kyllä minäkin ajattelen) kuten myös kuunnella musiikkia ja podcasteja ipodilta.

sunnuntaina 10. helmikuuta 2008 kello 21.32
Vastasitko lankapuhelimeen silloin kun kännyköitä ei vielä ollut. En ymmärrä tuota, kun ei vastata tuntemattomiin numeroihin. Se voi olla joku tuttu soittamassa toisen kännykällä oman kännykän akun loputtua, ja asia voi olla vielä erittäin tärkeä