Tokio

Tokio on maailman suurin yhtenäinen kaupunkialue. Siellä asuu älytön määrä ihmisiä! Näin ollen tuumailin että siellä on käytävä:


Olihan siellä käytävä poikineen. Paljon ihmisiä ja junia ja autoja. Minulla oli salaisella tavoitteella tulla työnnetyksi junaan tai metroon “työntömiehen” toimesta. Seisoskelin junien ovilla kuikuillen henkilökuntaan päin, “etkös tahtoisikin työntää minut junaan, on aika täyttä jo.” No, työntömiehiä ei kuitenkaan näkynyt, vaikka olikin ruuhkaista ajoittain. Kaikki mahtuivat aina junaan.
Tokiossa kulkee suunnaton määrä junia ja metroja joka suuntaan. Kaikesta on kuitenkin järkevät kartat, ja jos on tarkkaavainen, voi löytää myös taulukoita joista selviää mihin vaunuun kannattaa nousta ja jopa kummalle puolelle junaa kannattaa istuutua jos tahtoo säästyä pitkiltä kävelyiltä seuraavalla vaihtoasemalla. Sain lentolipun mukana kahden päivän vapaalipun metroihin ja kiertelin niillä sitten eri paikkoja.
Satuin vielä hyvään aikaan, olivat juuri kirsikkapuut kukassa. Kirsikankukkia pidetään hyvin kauniina ja sitä kuulemma vain tehostaa se että ne kukkivat vain muutaman päivän vuodessa. Niiden tulisi olla vaaleanpunaisia, mutta arvatkaapa mitä! Ne olivatkin aivan valkoisia!
Tässä kuva valkoisesta kirsikankukasta:

Hah, ja sitten kahvila-ravintola Moi:

Jos koskaan perustan kahvilan Tokioon, se tulee olemaan tämän vastapäätä ja sen nimeksi tulee “No terve”. Sitten joka päivä soitan kilpailevaan kahvila Moihin ja kun he vastaavat “Kahvila Moi!”, minä sanon “Kahvila moi vaan!” Tai kun kahvilahan on japaniksi “kissaten”, ehkä he sanovat “kissaten Moi!” ja minä vastaan “koiraten terve”.

Tokiossa oli myös paljon temppeleitä. Tässä kuva yhdestä:

Ja sitten mysteeri: kuvattua kallionpalaa kutsutaan tiikerikallioksi, koska siinä näkyy tiikerin pää. Näetkö tiikerin päätä! Minä en!
On siinä ehkä krokotiili:

Tai kameleontti:

Tiikerin löytäneelle palkinnoksi muovinen tekoruoka.


sunnuntaina 6. huhtikuuta 2008 kello 14.14
Luulen että tuossa temppelin kallionmötikässä näkyis tiikerii jotenki et suuaukon yläpuolella ois silmät ja suuaukko ois sitten suuta etc. ;o Ainakin mun silmät näkis jtn. tuollaista.
Mut ei luoja noita sun kahvilaideoita. :____D Mut jos sä perustat kahvilan,
voin tulla työntekijäksi! 8))
maanantaina 7. huhtikuuta 2008 kello 0.31
Kiire, kiire on näköjään Japanissa kun ruokakin myydään valmiina.
maanantaina 7. huhtikuuta 2008 kello 12.42
perjantaina 11. huhtikuuta 2008 kello 11.52
秋葉原お疲れさまだったっす!
いつかまた黒ゴマラーメン食べようよ。
カラオケも練習すればなんとかなるさ。勇気を持って残酷な天使のテーゼをチャレンジしよう。
。。。太鼓の達人をやらない方がいいかもしれん。
perjantaina 18. huhtikuuta 2008 kello 9.39
Kiitos kirsikankukkakuvista!
torstaina 30. lokakuuta 2008 kello 20.31
Katsokaapas tuota kuvaa vasen korva kiinni vasemmassa olkapäässä (eli sivuttain). Kun yhdistät kallion vedestä tulevaan heijastukseen, tulee näkyviin tiikerin kasvot.