Minä menen Japaniin

Kämppi kommentoi uusinta sarjakuvaa tänään:
” tällä ei varmaan oo mitään tekemistä akakin japanireissun kanssa “
Kämppi arvasi väärin, sillä sillä on tekemistä sen kanssa. Minä, Akaki, lähden ensi lukuvuodeksi vaihto-oppilaaksi Japaniin ja otan Moskan mukaani.
Menen opiskelemaan pohjoisen Chitosen kaupungin lukiota vastaavaan kouluun ja aion raportoida tässä blogissa kuulumisiani Japanista. Myös Moska siis lähtee vaihto-oppilaaksi samaan aikaan ja Piikki ja Sirkku jäävät Suomeen. Sarjakuva pysyy kuta kuinkin ennallaan, välillä seurataan Moskan edesottamuksia Japanissa (eli omiin tositapahtumiini liittyviä vitsejä) ja loput on sitten perinteistä Pikkutunneilla-tyyliä; kielellä leikkimistä ja meta-huumoria.
Puristit älkööt huoliko, Pikkutunneilla-sarjakuvien muuttumista mangoiksi ei tarvitse pelätä, olen aina pitänyt enemmän passiohedelmistä.
Japanin kieltä olen jokusen vuotta opiskellut vaihtelevalla menestyksellä, mutta itse Japanin maasta ja kulttuurista en tiedä muuta kuin mitä Lost in Translation ja Nousevan auringon Kajo on minulle opettanut. Joku minua viisaampi voisi ihan ensi töikseen kertoa miksi kummassa kaupoissa on aina se kissa vilkuttamassa, eikö se näytä siltä kuin se hätyyttäisi asiakkaita pois?
keskiviikkona 18. heinäkuuta 2007 kello 20.57
ai sil oliki.....
keskiviikkona 18. heinäkuuta 2007 kello 20.58
mulla on monta kysymystä liittyen japanilaiseen kulttuuriin mut en kehtaa tuoda niitä esille tässä
perjantaina 20. heinäkuuta 2007 kello 19.54
Kattokaa kuuklesta:P
Mut Markus Kajoltahan oppii jo paljon!
keskiviikkona 25. heinäkuuta 2007 kello 9.31
Voisit myös matkallasi kartuttaa http://www.engrish.com :in tietokantaa.
lauantaina 1. syyskuuta 2007 kello 22.28
Tuosta kissan vilkkuttamisesta kerrottiin joskus jossakin suomennetussa Ranma-pokkarissa, en vain muista mitä siitä kerrottiin.
sunnuntaina 2. syyskuuta 2007 kello 2.21
http://en.wikipedia.org/wiki/Maneki_Neko
Olen muuten lähetellytkin engrishiin jotain hyviä, toistaiseksi eivät ole päätyneet sivulle. Siellä taitaa olla jono.