Luetuin on 15.

Kirjoittanut Akaki Kuumeri.
Katsahdimpa taas tuonne googlen tarjoamiin kävijätilastoihin ja yllätyin positiivisesti.

Heinäkuun aikana on käynyt 307 kävijää, jotka lukivat yhteensä 1112 sarjakuvaa. Kymmenen kävijää päivässä ei ole yhtään hullumpi, vai? Toissapäivänä, tiistaina ensimmäinen päivä oli sama 10 kävijää, jotka lukivat yhteensä 72 sivua. Uusi kuu alkaa aivan yhtä hyvin. Tämän vuoden aikana on ollut 2657 kävijää ja sivuja on luettu yli 11000 kertaa :) Tähän ei edes lasketa mukaan minun tahi Aleksin omia egoistisia lukuhetkiä.

Suosituin jakso käyntikertojen mukaan on numero 15 – Lintutorneista. Sanaleikit siis purevat, jos tähän on luottaminen. Lisää niitä tulossa.

Yhden lukuhetken pituus on useimmiten alle kymmenen sekuntia, jos sitä pidempään lukija sivulla viihtyy, on todennäköistä että viihtyykin sitten vähintään kaksi minuuttia. Näin sanoo tilasto. Samoin vain yhden jakson kerralla lukeneita on eniten, mutta jos edes toisen jakson jaksaa lukea niin käyrän mukaan on äärimmäisen tavallista että jää koukkuun ja lukeekin sitten kaikki jaksot. Puolitiehen jääneitä ei ole näkyvissä kuin muutama.

Keskiverto kävijä käy täällä joko joka toinen päivä tai kerran viikossa. Odottakaa vain niin pian saatte uutta vihdykettä joka päivälle viikossa niin kaikki kerran viikossa käyvätkin tahtovat tulla useammin.

Eniten kävijöitä tulee Mikkelistä, Kuopiosta ja Tampereelta. Terveisiä myös Kirnumäelle, joka johtaa kävijämäärässä heinäkuussa.


2 kommenttia artikkeliin “Luetuin on 15.”

  1. m Sanoo:

    Kirnumäki? :D Onko tämä arvoitus selvinnyt tähänkään päivään mennessä?

  2. Akaki Kuumeri Sanoo:

    Ei ole. Mutta joskus kyllä tekisi mieli käydä paikkakunnalla. http://www.fallingrain.com/world/FI/14/Kirnumaki.html

Jätä kommentti