Pikkutunneilla.com

Kiinalaisia merkkejä on tuhansia, mutta niiden oppimista helpottaa kun jakaa ne järkeviin ryhmiin. Tässä olen jakanut merkit niihin, jotka eivät muistuta kasvoja ja niihin jotka muistuttavat kasvoja:

Kyselin hieman, ja ilmeisesti japanilaiset henkilöt eivät itse juurikaan tiedosta näyttääkö merkki kasvolta vai ei, mutta pienen vaihto-oppilasryhmän kanssa kilpailimme kuka keksii eniten kasvolta näyttävän merkin. Voittavaksi merkiksi selvisi tämä “pientä” tai “vähää” tarkoittava symboli oikealla →

Jos täällä on joku jonka mielestä tässä merkissä ei näy tyytyväisenä myhäilevä naama, nostakoon kätensä nyt! Ja sitten laskekoon sen alas ja kirjoittakoon kommentin.

Parasta on se että kun tälle viikarille piirtää vielä silinterihatun tapaisen päähän, vaihtuu merkitys kävelemiseksi. Kyllä kelpaa hymyillä, herra Sukoshi, kun on hattu ja kaikki ja kävelykin maittaa:

Hyviksi perintöprinsessoiksi tälle naamalle selvisivät nämä erilaisia merkityksiä sisältävät symbolit (joista yksikään ei ironisesti tarkoita naamaa):

Arvaa sana.

Mitä sanaa tämä esittää?

Äidinkielen 9. kurssilla kirjoitin esseen, josta piti tehtävänannon mukaan tehdä sanomalehdessä julkaistava kirjoitus, jossa puolustetaan jotain asiaa, henkilöä tai ihmisryhmää. Teksti on alkuperäisessä sanamuodossaan ja julkaisin sen omalla luvallani. Tässäpä itse kullekin puheenaihetta:

Basismi kunniaan

Kun maallikkoa pyydetään kertomaan mielikuvansa käsitteen “basisti” sisällöstä, hänellä herää mitä luultavimmin ajatus miespuolisesta bändin jäsenestä, juoposta ja retkusta, jonka rasvainen letti ei ole nähnyt suihkua ainakaan puoleen vuoteen, ja jonka risaiset vaatteet uhkuvat tunkkaisuuttaan kilometrin päähän. Kun sitten kysytään, mistä hän näin päättelee, selviää luultavimmin hänen rakentaneen mielikuvansa kuulemiensa vitsien ja uskomusten varaan. Jo peruskoululainen osaa nimetä tilanteen stereotypiaksi, jonka todenperäisyydestä voidaan eri tulkintojen kautta olla montaa mieltä.

Basisteihin kohdistuu aivan turhaan jyrkkää pilkkaa. Vitsit lienevät saaneet alkunsa muutamasta yksittäisestä tapauksesta tai maallikkojen kyvyttömyydestä ymmärtää basson merkitystä yhtenä musiikin elementtinä. Saatamme näyttää ummikon silmään idiooteilta soittaessamme vain yhtä kieltä kerrallaan, mutta loppujen lopuksi on kyse jostain suuremmasta. Suurten nimien noustessa lavoille alkoholinkäytön keikan aikana voidaan katsoa olevan arkipäivää eikä siemailu rajoitu vain basisteihin - tavallisimmin olutta nauttivat muutkin bändin jäsenet, joskus jopa koko sakki. Se, että basistit olisivat selviä juoppoja tai tyhmempiä kuin vaikkapa kitaristit, on urbaanilegenda, joka painii samassa sarjassa väitteen “ruotsalaiset ovat homoja” kanssa. Toisin sanoen ei löydy tilastollisia viitteitä että asia olisi yksikäsitteisesti näin.

Uskokaa tai älkää, niin on olemassa todella rentoja ja siistejä basisteja, kuten Nightwishissa ja Tarotissa vaikuttava Marco Hietala sekä Mokoman riveissä seisova Santtu Hämäläinen. Nämä, kuten useiden muidenkin yhtyeiden basistit saapuvat keikoille ja treeneihin ajallaan siinä missä kollegansakin, eikä heidän juomatavoissaan pitäisi olla mitään mykistyttävää. Jazz-yhtyeiden basistit suosivat tavallisesti perinteistä kontrabassoa tai nauhatonta sähköbassoa. Näiden soitinten hallinta vaatii todellista taituruutta, mikä merkitsee sitä, ettei kaikkia basisteja voida leimata idiooteiksi, etenkin kun ottaa huomioon, että jazz on omimmillaan ja parhaimmillaan improvisointia.

Ettekö ole riittävän kypsiä ymmärtämään, että ylilyödyt herjat loukkaavat syvästi meitä, jotka luomme pohjan musiikille? Pitäisi olla sanomattakin selvää, miten ontoksi kokonaisuus muuttuu, kun basso karsitaan pois. Hifistelijä-maallikot tietänevät, kuinka bileiden tunnelma latistuu, kun stereoista väännetään bassot minimiin. Asiaa voidaan pelkistetysti ajatella niinkin, että musiikillisesti bähemmän suuntautunut henkilö ei todennäköisesti erota bassoa omana palanaan musiikkikokonaisuutta. Sen sijaan kuka tahansa pystyy erottamaan, milloin basso ei soi. Olisiko siis liikaa pyydetty, että kohdistaisitte oikeutta meille, jotka teemme kokonaisuudesta huomattavasti täyteläisemmän?

Mikä teihin on mennyt? On korkea aika tulla järkiinsä viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa pohtimaan basson merkitystä musiikin elementtinä. Pelleily riittäköön, sillä itse en aio kuunnella ainuttakaan herjaa noustessani joku kaunis päivä lavalle pitkän lettini ja Hietalamaisen partani kanssa käsissäni viisikielinen kaunottareni ja pullo huurteista kolmos-Karjalaa.

“Yes, you see, “Korea” in Finnish means like ‘decorative’, and that is why it is very funny. They are like the same word. Do you get it now?”

Tarkoittaakohan “Suomi” jotain hauskaa jollain kielellä, tuumii Akaki palatessaan kouluretkeltä Koreasta.
Kyllä, olin siis Koreassa käymässä. Sen lisäksi kävi niin ikävästi että tietokoneeni meni rikki, mutta sain sen korjatuksi. Oletko käynyt Koreassa? Siellä ei ole ilmeisesti moni käynyt, sillä me länsimaalaisen näköiset (joita oli kaksi) olimme kuin julkkiksia. Kaikki katsoivat sekavin järkytyksen ja ihmettelyn tuntein ja sitten yritettiin englanninkielisiä tervehdyksiä kuten “I hope you get better soon” tai “Don’t worry” ja jotkut uskalsivat jopa tehdä spontaanin hai five -eleen.

Korean rahayksikko on Won, niitä on Eurossa ainakin tuhat ellei enemmänkin, ja minun tilannettani ei helpottanut yhtään se että kolikot olivat aivan samanlaisia kuin Jenien vastaavat, mutta 10 kertaa halvempia, ja seteleissä oli otettu mallia Monopolista. Hotellissa oli torakka.

Koreassa on ilmeisesti aika suuri kristittyjen osuus, ja siellä olikin täsmälleen kahdenlaisia rakennuksia. Oli kaikki täsmälleen samasta mallista rakennettuja kerrostaloja vieri vieressä aina kun vuorien väliin mahtui, jokaisessa oli suuri numero kylkeen maalattuna että tiesi mihin rakennukseen palata töiden jälkeen. Ja sitten oli kirkkoja sijoiteltuna näiden betonipalikoiden väliin näköetäisyydelle toisistaan.

Paikallinen kieli on sukua kiinalle, ja sielläkin tavattiin käyttää kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, mutta sittemmin tilalle kehitettiin hangul-merkit. Hangulit saavat Pikkutunneilla-ykköspalkinnon maailman helpommasta kirjoitusjärjestelmästä. Bussin ikkunasta tarkkailin paikannimiä ja niiden aakkosilla kirjoitettuja versioita tunnin tai pari ja väitän osaavani kirjoittaa ja lukea nyt koreaa melko lailla kokonaisuudessaansa. Kuuma vihje: se ympyrä on joskus ei-mikään-ääni, se tieto helpottaa paljon oppimista.

Ai, onko muuten täällä joku joka tietää paljon japanilaisia valokuvamalleja? Tapasin erään tokiolaisen tytön Koreassa ja myöhemmin paljastui että hän olikin melko kuuluisa valokuvamalli ja laulaja. En ollut kyllä koskaan kuullut Nami Ueharasta tai hänen musiikistaan.

Niin, tämän kaiken takia tosiaan jäi yhden viikon sarjakuva välistä. Siitä syvä kumarrus, mallia vaikka tästä.

Ps. Keksin että jos sanot suomeksi “juttele”, niin se äännetään samalla tavalla kuin japanin kielen samaa tarkoittava sana! Olisikohan yleisöä japanin ja suomen kielen välisiä yhtäläisyyksiä käyttävälle sarjakuva-spinoffille Pikkutunneista?