Lokakuun kuulumisia
keskiviikkona 31. lokakuuta 2007
Syysloma tuli, oli ja meni, ja onneksi tulikin, koska teki hyvää vihdoin olla tekemättä mitään. Joskin olin kahtena peräkkäisenä päivänä pidettävillä seurakunnan järjestämällä 10-vuotiaiden leirillä keikalla kerhonohjaajaystäväni Janin kanssa. Keikkasetteihimme kuului mm. Last day in Heaven, Popmusiikkia, Kirkossa, Taivas lyö tulta… toiselle keikalle saimme kaksi upeaa vierailevaa laulajatähteä Joonaksen ja Tomin tulkitsemaan Paula Koivuniemen legendaarista kappaletta Aikuinen nainen. (Heidän osuuteensa toinen leirin vetäjistä totesi että kuulosti karmealta mutta oli hieno esiintyminen). Seurakunnan touhuissa olen ollut melko aktiivisesti mukana muutenkin, mutta tämä oli ensimmäinen varhaisnuortenleiri, jolla olen töissä olematta silti isosen hommassa. Tuntuipa hyvältä päästä iltamyöhällä saunomaan (isosten jäädessä vahtimaan leiriläisten nukkumistouhuja).
Isäni on opettanut minulle autolla ajamista kesästä asti ja suurimmat koitokset eli teoriakoe ja inssi lähestyvät. Täten olin syyslomalla Juvalla liukasradalla kokeilemassa liukkaan kelin vaikutusta ajo-olosuhteiden muuttumiseen. Oli upeaa päästä kerrankin ajamaan “rallia” (isäni ei anna ajaa rallia autokouluautolla..). Ensin kävimme läpi liukasajon teoriaa, minkä jälkeen saimme kokeilla
mm. keilojen väistelyä ja kaarteessa ajamista tien pinnan ollessa hyvin liukas. Onneksi tuonne
pääsee uudestaan autokoulun toisessa vaiheessa…
En voi olla ihailematta Akakin kätten taitoja – sarjakuvat ovat yhtäkkiä saaneet taustat. Ei enää puoliksi valkoisia ruutuja. Lisäksi sadas sarjakuva löytyi. Vaan oliko se siltikään siinä, nähtäväksi jää..










