Pikkutunneilla.com

Taannoin Englannissa käydessäni törmäsin brittilehdille ominaiseen sanaristikkotyyppiin, jota itse kutsuivat cryptic crosswordiksi. Näitä erittäin haastavia vihjeitä saa miettiä ikuisuuksiin, etenkin jos ei tiedä miten näitä kryptisiä vihjeitä tulee lähestyä. Ennen kuin asiaan eli viikon linkkiin pääsen, tässä on hieman osviittaa kuinka ratkaista kryptinen ristikko:

“Hyvä on, Ankka! Teetkö pilkkaa perästäpäin? Tietty alue on löydettävä. (7)”

Vihje on kolmiosainen. Tässä tapauksessa kolme osaa ovat erillisiä ja jokainen viittaa oikeaan sanaan omalla tavallaan. “Hyvä on, Ankka!” voidaan sanoa myös “Ok, Taavi” (Taavi Ankka on Ankkalinnan asukas). “Teetkö pilkkaa” on yhtä kuin “ivaatko”, ja se perästäpäin eli takaperin on “oktaavi”. Oktaavi voi olla myös “tiettyä alue joka on löydettävä.” Oktaavissa on seitsemän kirjainta ja sen täytyy olla oikea vastaus.

Mutta kuinka ollakaan, sunnuntaina mummolassa omenaa syödessäni äkkäsin Pirkka-lehdessä Piilosanaksi nimetyn ristikon. Vautsi! Kryptinen ristikko joka kuussa. Merkitykselliseksi asian tekee se, että ei tarvitse olla kanta-asiakas lukeaksesi näitä, vaan lehdestä on olemassa täydelliset kopiot saatavilla myös netissä. Näin ollen, viikon linkki on Pirkka verkossa. Selaa sivun 83 tienoille, ja löydät iki-ihanan niksipirkan ja bongaat jokaviikkoisen sukkahousumaininnan. Ota kuitenkin muutama sivu takaisin ja löydän sudokun ja Piilosanan.

Jossain mielessä nuo muistuttavat Yhdyssanavihjeitä, ehkä siksi niistä niin pidän. Se kuka keksii sanan 12 ensimmäisenä saa erikoispalkinnon. Minä keksin sen aika nopeasti, siitä pientä purtavaa.

Tässä on päivänavaus jonka Aleksi Pulkkinen ja toverinsa Jussi Hujanen nauhoittivat vastikään. Suunnilleen samoihin aikoihin kuin viimeisin Akakin päivänavaus.

Tämä artikkeli selvittää melko yksityiskohtaiseen sävyyn kuinka minä, Akaki, piirrän Pikkutunneilla-sarjakuvan ja mitä välineitä käytän. Se ei kiinnosta kaikkia, joten jos et ole tietokonenörtti, en suosittele sinua lukemaan tätä.*
(more…)

Arvaa tämä yhdyssana ja voita ääretöntä onnea.

Mikkelissä järjestetään ensi kuussa suuri agenttiseikkailu. Puhuin tästä hipasta jo viime syksynä. Pelissä on siis ajatuksena vältellä sinua jahtaavaa agenttia (jota et tunne, tai et ainakaan tiedä kuka se on) ja samalla yrittää löytää oma kohteesi ja tappaa tämä vesipyssyllä.

Jos asut Mikkelissä, kannattaa osallistua. Siitä voi voittaa rahaakin. Lisätiedot on laitettu www.po1nt.fi

Ja Pikkutunneilla-lukijoille vielä muutama taktinen vinkki. Pelissä ammutaan toisiaan vesipyssyillä. Kannattaa suosia pientä pistoolia suuren tykin sijasta, sillä sen voi piilottaa helposti taskuun ja kantaa kaikkialle. Toinen vinkki on että ei kannata keskittyä liikaa omaan kohteeseen, vaan sinua jahtaavaan agenttiin. Todennäköisesti tappaminen on tapahtuma jonka suunnittelet ja toimitat tiettynä päivänä, kun taas vasta-agenttisi välttelemistä joudut jatkuvasti miettimään. Peliä ei voi voittaa pelkästään puolustautumisella, mutta sitä ei kannata unohtaa.

Vinkkien lähde Zen ja vesipyssyllä ampumisen taito.

Asiaan liittyen:  Oletko salainen agentti?

Nyt tuli sitten Nintendo-yhtiön kauan kohuttu pelikonsoli Wii testattua. Vanhanaikaiset pelikoneet on nyt raivattu tieltä, sillä kyseessähän on pelikonsoli, jossa pelejä ei perinteiseen tapaan ohjata vain nappeja painamalla tai “tatteja” vääntelemällä. Tähän Revolution-projektinimellä (suom. vallankumous) kuuluvat langattomat ohjaimet, joita pidetään kädessä. Ohjaimesta löytyy perinteisiä nappuloita, sisäänrakennettu kiihtyvyydentunnistin sekä kaiutin. Värinä taas tuo oman aitoudentuntunsa tietynlaisiin peleihin, kuten kalastukseen. 

Kuten televisiomainoksesta olette saattaneet havaita, pelejä pelatessa ohjainta liikutellaan kolmiulotteisesti sen mukaan, miten pelissä toimitaan. Pikkutunneilla.comin epävirallisen testaajan suosikiksi nousivat biljardi ja keilaus. Biljardissa ns. ristiohjaimella valitaan suunta, sitten pidetään B-nappipohjassa ja ohjainta liikutellaan kuin lyötäisiin palloa oikeassa biljardissa. Keilauksessa taas käytettävä liikerata muistuttaa elävästi esikuvaansa, myös kierteen käyttö on otettu huomioon. Lisäksi grafiikka on aivan omaa luokkaansa.

Mielenkiintoinen vehje, täytyy myöntää. Ja kun pelaaminen alkaa väsyttää (nyrkkeilyssä tuli oikeasti lämmin!) voi Wiillä langattoman yhteyden avulla käväistä netissä, vaikkapa naureskelemassa uusimmille Samulin Sekuntivitseille. Hintaa paketille kertyy n. 300 euroa, mutta kannattaa ainakin käydä kokeilemassa uuden sukupolven pelityyliä, jos mahdollisuus siihen tarjotaan.

Lisäksi pieni varoituksen sana: muistakaa laittaa se hihna ranteeseenne kiinni ennen pelisession aloittamista! Muuten voi käydä nalkit.

Tämä soi Mikkelin Yhteiskoulussa juuri hetki sitten. Kuunnelkaa ja nauttikaa jos pystytte.

Viime viikon kuulumisista yksi mojovimpia juttuja oli kyllä se kun perjantaina postiin oli ilmestynyt Mulletoi.com-nimisestä verkkokaupasta tilaamani hyvin merkilliset esineet. Nimittäin USB-miniakvaario, High tech -hiirimatto sekä dynamokännykkälaturi. Miniakvaarion minikalat uivat villisti ympäriinsä kun sinistä valoa hehkuvan akvaarion napsauttaa hurisemaan. Huipputeknologisessa hiirimatossani on neljä USB-porttia, joihin voi liittää web-kameran tai vaikka muita hyödyllisiä USB-tavaroita, kuten tuulettimen tai vaahtomuoviohjuspatterin. Uuden kännykkälaturini piuha tökätään puhelimeen kiinni ja sitten aletaan vaan veivaamaan vivusta ja akku alkaa latautua. Täten voin siis saada luurini täyteen latinkiin missä ja milloin vain. Veikeä juttu, eikö vaan?

Akakin kanssa käytimme tänään ensi keskiviikon päivänavauksen nauhoittamiseen. Jos ette itse satu paikalla olemaan ilosanoman kaikuessa pitkin koulumme käytäviä, kuulette sen luultavasti viimeistään, kun Akaki postaa äänitiedoston Pikkutunneille. Toivotaan vain ettei päivänavauksemme epäonnistu…

Lisäksi arvasin tänään uusimman kuva-arvoituksen, hiphei!\o/ Sattuneesta syystä jätän ratkaisun kuitenkin lukijoidemme vastuulle.

Tällä viikolla minulla on teema. Pyrin palauttamaan puheeseeni posessiivisuffiksit. Murteissa ja slangissa usein tapahtuu sanojen ja ilmausten lyhenemistä, ja ehkäpä juuri siksi onkin tavallista kuulla sanottavan “minun pulloposti” sen sijaan että sanoisi oikein eli “minun pullopostini.”

Väittää viimeisintä oikeaksi on tietenkin mieletöntä sillä vielä 50 vuotta sitten kieliopin vastainen posessiivisuffiksin eli omistusliitteen pois jättäminen on nykyään jo laillista ja vieläpä tavallista. Oma argumenttini liitteiden puolesta on että ne eivät millään tavalla lyhennä puhetta - “minun pulloposti” on kolme kirjainta, kokonaista äännettä, pidempi kuin “pullopostini” - ja posessiivipronominit ovat yksinkertainen englannista tai ruotsista tarttunut rakenne.

Jo pienen kokeiluajan jälkeen voin kertoa että posessiivisuffiksien käyttö tuntuu varsin raikkaalta, en usko sen johtuvan vähemmistä kirjaimista niinkään kuin vähemmistä painoista. Turha genetiivinen persoonapronomi omistussuhteen ilmaisemiseksi tarvitaan ylimääräinen sana ja sanalle paino.

Nyt jokainen omistusliitteitään käyttämään! Teemaviikkoni kestää ensi sunnuntaihin, mutta luulenpa jatkavani käyttöäni siitäkin edespäin.

Tämän viikon linkki on monelle tuttu Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu. Niille jotka eivät ole sivuun tutustuneet kerrottakoon että se yksinkertaisesti kertoo kuinka monta kaimaa on milläkin nimellä ja millä vuosikymmenellä he ovat syntyneet. Myös sukunimikaimoja (eli teknisesti sukulaisia) voi hakea.

Ensimmäinen haku on tietenkin oma nimi. Akakeja on Suomessa kaikkina aikoina ollut kaksi (2). Toinen olen minä ja se edeltäjä on kaimani isä Akaki. Hän oli askeettista elämää elävä munkki Valamon luostarissa vielä 80-luvulla, mutta kuoli 110-vuotiaana - pohjoismaiden vanhimpana miehenä. Isä Akaki sai 107-vuotiaana kutsun ala-asteelle, sillä tietokoneohjelma ei osannut erottaa 107-vuotiasta 7-vuotiaasta. Merkillistä on että hänen syntymäpäivänsä on vain yhden päivän omastani erossa.

Nopea haku nimille Moska ja Piikki. Piikkejä ei ole ainuttakaan Suomessa, Moskia on yksi, ja hänkin on nainen. Tahtoisin julistaa etsintäkuulutuksen: jos kukaan tätä lukeva tuntee Moskan, tai parhaassa tapauksessa on itse hän, olkoon hyvä ja lähettäköön minulle sähköpostia!

Moskasta ja Piikistä sekä ilmoituksista puheen ollen; jos joku huomasi, suomalaisen sarjakuvaa ja sarjakuvakulttuuria käsittelevän sivuston Kvaak.fi:n sivuilla oli viime kuussa kahteenkiin otteeseen esillä Pikkutunneilla.com-banneri. Näiden mainoskampanjoiden aikana Pikkutuntien kävijätilastoissa näkyi selvästi piikki:

Oli muuten aika hauskaa pääsiäisenä. Maalattiin Mignon-munia vesiväreillä mitä erilaisimmin värein. Nyt siitä kirjoittaessa harmittaa ettei tullut maalattua ihan tavallista munaa, sillä herkulliset Mignon-munat syötiin melko pian. Samalla tuhoutui nuo taideteokset kuorissa. Toiselta kädeltä, tavalliset munat olisi tullut puhaltaa ennen maalaamista. Pikkutunneilla.com-toimitus ei hyväksy varastamista tai muita rikollisia toimintoja. PS: Vihje uusimpaan Yhdyssanavihjeeseen numero kolmekymmentäneljä; arvoituksen julkaisuajankohta on merkityksellinen. Ehkä.

Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. Näin taisi moni pieni noita ynnä muu öhömönkiäinen loihtia kun palmusunnuntai tuli ja meni. Itse en käynyt virpomassa, mutta suklaamunia söin silti.

Koeviikko päättyi lukiolaisbileisiin, jotka pidettiin Mikkelin vanhalla sotilaskodilla eli Sotkulla. Värivaloja, savua (onneksi savukoneesta), mitäliejumputusmusiikkia, tanssimista… Moisessa tilanteessa en yleensä tunne oloani kovinkaan kotoisaksi/mukavaksi, mutta mielenkiinto heräsi kun aloin miettimään tilannetta psykologiselta kannalta eli pohtimaan missä piilee juhlien eli bileiden viehätys. Johtopäätökseni on seuraavanlainen: bileisiin kokoonnutaan illalla/yöllä, jolloin keho alkaa valmistautua nukkumiseen eli lepoon ja elpymiseen. Värivaloilla ja kovaäänisellä musiikilla tarjotaan aivoille virikkeitä eli ne pidetään ikään kuin väkisin hereillä. Tästä sekasorrosta syntyy lähes humalan kaltainen tila, jossa ihminen tuntee olonsa mukavaksi ja rennoksi. (Tosin sosiaalisilla tekijöillä on oma osuutensa asiaan.) Omasta mielestäni bileissä mukavaa oli vain tuttujen näkeminen…

Useimmissa lukioissa, myös meidän, pidetään jakson lopussa koeviikko, jossa kokeet kasaantuvat yhteen rykelmään, joskin seassa voi olla jopa kokonaisia vapaapäiviä. Käytännössä koeviikolla useimmiten kerrataan seuraavan päivän kokeeseen kun edellinen on saatu suoritettua. On ollut mielenkiintoista huomata, miten kaikki muu tekeminen tuntuu ensisijaisen tärkeältä koeviikoilla. Olen keskustellut asiasta muiden kanssa ja hekin ovat huomanneet saman: kun pitäis kerrata vaikkapa maantietoa tai historiaa niin erityisesti siivoaminen houkuttelee eniten. Itse pidin oman huoneen ja keittiön siivoamista sekä kerhonohjaajakansion järjestelyä (vaikka paperini ovat aina järjestyksessä O.o ) erityisen tärkeänä hommana. On olemassa zen-buddhalainen sanonta “Kun kävelet, vain kävele. Kun lepäät, vain lepää”, jonka mukaan tulisi kaiketi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Milloinkahan minäkin opin tämän…

Minulla on uusi harrastus. Olen alkanut bongailemaan fontteja eli kirjaisimia. Samalla olen myös ajautunut puhtimaan koko fontti-olion luontoa. Erilaiset fonttityypit voidaan jakaa kategorioihin kuten pääteviivaisiin, pääteviivattomiin tai käsikirjoitusta matkiviin fontteihin. Eri tyylit ovat syntyneet eri aikakausilla. Ennen kirjapainoa oli tietenkin vain erilaisia kalligrafisia käsialoja, joita sitten kirjapainotaidon tultua kaiverrettiin kirjaisimiksi. Vähemmän koristeellista tekstiä on miellyttävämpi lukea pitkiä kappaleita, ja näin yhä edelleen painetun tekstin fontti on serif- eli antiikva- eli pääteviivatyyppiä.

Pääteviivat auttavat silmää pysymään rivillä ja korostavat samantyyppisten kirjainten eroja pienessä koossa.

Tietokoneen ruudulle ei kuitenkaan niin pieniä yksityiskohtia kuten pienenpienet pääteviivat oikein pysty toistamaan, ja siksi sans-serif eli groteski eli pääteviivaton fontti on usein oikea valinta tietokoneruudulle. Usein myös painetun tekstin johdantokappaleet tai erityiset tietoisku-laatikot on kirjoitettu pääteviivattomalla fontilla, huomaan ma.

Tarpeettoman historiaosuuden jälkeen pääsen kuitenkin syvemmälle kysymykseeni. Fontit ovat suurimmilta osin vain latinalaisten aakkosten ilmiö. Kyrilliset aakkoset ovat niin lähellä latinalaisia aakkosia että usein sama fontti sisältää samaan tyyliin muotoillut kirjaimet myös kyrilliseen tekstiin. Kuitenkin kiinalaiseen tekstin on tarjolla vain paria eri fonttia, joiden ratkaisevana erona on jäljitteleekö se perinteistä kalligrafisiveltimen jälkeä vai onko modernimpi ja tasapaksu.

Fontin valinnalla välitetään usein jonkinlaista tunnelmaa, samoin kuin tekstin sisältävän kuvallisen tuotteen värivalinnoilla ja kuvituksella. Millä tavalla media eroaisi nykyisestä, ja puuttuisiko siitä jotain, jos olisi olemassa vain yksi kirjaisintyyppi? … Vaikka tämä nyt menikin kovin filosofiseksi, niin tämä voi ollakin pian todellisuutta, katso vain seuraavaa vuokaaaviota:

Yksi sana on arvattava.

Samuli Rautavirta Sanoo:

Hei c’mon, ei tämä mikään mahdoton ole. “Tyhmän” sijaan tämä kuuluu mielestäni kategoriaan “Ovela” eli täytyy vaan osata yhdistää eri juttuja toisiinsa. Mainittakoon kuitenkin, että vasemman yläkulman lehti ja tuo-toinen-juttu-jolle-en-osaa-sanoa-nimeä eivät ole ratkaisun kannalta olennaisia. Myöskin kuvassa näkyvä mato on lähinnä hämäystä. Huomatkaa myös kuvan julkaisemisen ajankohta. Pääsisikö näillä eväillä lähemmäs vastausta…?