Arkisto: kesäkuu 2006


Maalla

tiistaina 27. kesäkuuta 2006

Kirjoittanut Aleksi Pulkkinen.
Vietin viime viikkoni mökkeillen keskellä maalaismaisemaa. Viikon ohjelmaan kuului uimista, saunomista ja makkaraa, yms.

Puusaunat ovat kivoja. Tuon paremmin on vaikea ilmasta, mitä minä ajattelen puusaunoista. Ainakin minulle puusauna merkitsee kesää, lämpöä ja mökkeilyä. Niissä vain on sitä jotain, mitä nykyisissä sähkösainoissa ei ole. Varsinkin jos on mukana puusaunan sytytyksessä tuntemassa sen kiehtovuuden, syttyykö puut kunnolla vai tuliko otettua liian märkiä puita, tarvitaanko lisää sytykkeitä ja niin edelleen. Aivan mahtavaa.

Mökkeilyyn kuuluu myös kesäpelit. Meidän mökillä klassikkoja ovat mölkky, petanque ja korona. Toisaalta pentanque jäi tällä kertaa pelaamatta, mutta mölkkyn parissa oli hauskaa. Voitin jopa yhden kerran. Ratkaiseva heitto oli kaunis kaari joka osui suoraan 12 pistettä antavaan palikkaan. Toisaalta minusta mölkyn tekee hauskaksi juuri hienot epäonnistumiset. Parhaimmillaan heitettävä kapula on hypännyt pistekeilan yli tätä hipoen ja sen jälkeen pujotellut muutaman muun keilan ohi kaatamatta yhtään. Sellainen heitto vaatii jo jonkinlaista taitoa.
Ja jos joku ei satu tuntemaan Mölkkyä, niin tässä Wikipedia-artikkeli asiasta.

Sellaisia muistoja maalta tälläkertaa. Ensiviikolla uudet jutut tällä samalla Pikkutunnella sivulla samaan Pikkutunneilla aikaan.

40 – putoamisesta

maanantaina 26. kesäkuuta 2006

40valmis.jpg

38 – TV-chateista

sunnuntaina 18. kesäkuuta 2006

39valmis.jpg

Helle

tiistaina 13. kesäkuuta 2006

Kirjoittanut Aleksi Pulkkinen.
Tänään oli viimein kunnollinen, kesäinen, lämmin, päivä. Asteita oli vaikka muille jakaa ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Iltapäivä menikin mukavasti pihakeinussa maatessa ja auringonvalosta nauttiessa. Toisaalta minulla on sen sortin iho, että syksyllä kun koulut taas alkavat kaikki luulevat minun viettäneen loman täällä pimeässä nurkassa koneen ääressä. No ainakin täällä on viileää.

38 – tuotteista

maanantaina 12. kesäkuuta 2006

38valmis.jpg

37 – verkkopeleistä

maanantaina 5. kesäkuuta 2006

37valmis.jpg